Bittiumin osake ampaisi tiistaina yli 12 prosentin nousuun. Syynä ovat yhtiön tiistaiaamuna ennen pörssin avautumista julkaisemat kolme tiedotetta, jotka kaikki luultavimmin tulkitaan markkinoilla positiivisesti.

Tärkein uutinen lienee, että Bittium kertoo julkaisseensa uuden Embedded AI -tarjoaman. Kyseessä on sulautetun tekoälyn ratkaisu, joka tuo älykkäät laiteratkaisut tietoliikenteen, IoT:n, puolustuksen ja satelliittiviestinnän markkinoille.

Tällä askeleella Bittium varmistaa, että sen kokonaisvaltaiset tuotekehityspalvelut hyödyntävät tekoälyä tarjoten asiakkaille älykkäämpää, nopeampaa ja jatkuvasti kehittyvää teknologiaa.

Yhtiön mukaan kyse on tärkeästä askeleesta kasvustrategiassa. Sulautetun tekoälyn tarjoaman lanseeraus yhdistää osaamisen, teknologian ja kumppanuudet, joiden avulla Bittium ja sen asiakkaat voivat hyödyntää älykkäitä, liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja, jotka määrittävät suunnan seuraavan sukupolven innovaatioille.

Osana tätä Bittium aloittaa yhteistyön yhdysvaltalaisen, Qualcommiin kuuluvan Edge Impulsen kanssa. Edge Impulsen alan johtava Edge AI -työkaluketju yksinkertaistaa datan luontia, mallintamiskoulutusta ja laitteessa tapahtuvaa käyttöönottoa.

”Yhteistyömme Bittiumin kanssa tekee tekoälyn käyttöönotosta helppoa ja skaalautuvaa käytännön sovelluksissa. Poistamalla piileviä kompleksisuuksia ja toistuvia vaiheita vähennämme tuotekehityksen riskejä ja mahdollistamme asiakkaille edistyneiden ratkaisujen nopeamman toimituksen. Yhdessä tuomme tehokkuutta ja varmistamme, että läpimurtoteknologiat saavuttavat ne toimialat ja ihmiset, jotka niitä eniten tarvitsevat”, sanoo Qualcomm Finland RFFE Oy:n tuotteista vastaava johtaja Zach Shelby.

Sulautettu tekoäly kasvun avaimena

Bittium vauhdittaa käytännön innovaatioita sulautetun tekoälyn avulla. Sulautettu tekoäly muuttaa tuotteiden elinkaarta lisäämällä älykkyyttä laitteisiin ja tarjoamalla valmiiksi validoituja algoritmeja sekä langattomalla yhteydellä tehtäviä (OTA) -ohjelmistopäivityksiä ja -ratkaisuja.

Sulautetun tekoälyn ratkaisut vähentävät kustannuksia, lyhentävät tuotteiden kehityssyklejä ja mukautuvat jatkuvasti asiakkaiden tarpeisiin.

Bittiumin tavoitteena on virtaviivaistaa tekoälyn käyttöönottoa, luoda uudelleenkäytettävää ohjelmistoa ja kehittää edistyneitä T&K-työkaluketjuja, jotka mahdollistavat skaalautuvat ja toistettavat tuotteet vaativille loppumarkkinoille.

”Sulautetun tekoälytarjoaman perustaminen on keskeinen virstanpylväs kasvustrategiassamme. Vähennämme tekoälyn käyttöönoton kustannuksia hyödyntämällä ohjelmisto-omaisuuksia uudelleen, optimoimalla laitteiston kustannuksia sekä ottamalla käyttöön versiohallittuja tekoälymalleja. Sulautetun tekoälyn avulla tarjoamme luotettavaa älykkyyttä laitteisiin, jotka vaativat nopeaa reagointia haastavissa, yhteyksiltään epävarmoissa ympäristöissä nopeuttaen näin arvonluontia asiakkaillemme”, sanoo Bittiumin Engineering Services -liiketoimintasegmentin johtaja Jari Inget.

Osakekauppa suomalaisesta tekoälyfirmasta

Bittium kertoi myös vahvistavansa osaamistaan ohjelmistopohjaisissa tekoälyratkaisuissa. Suunnatun osakeannin avulla Bittium hankkii noin 25 prosentin osuuden MarshallAI:n osakekannasta.

MarshallAI on suomalainen tekoälyratkaisujen edelläkävijäyritys, jonka tuote- ja ratkaisuvalikoima keskittyy tekoälyyn perustuviin signaalinkäsittelyratkaisuihin puolustuksen ja teollisuuden tarpeisiin.

Kasvusijoitus tukee Bittiumin strategiaa ja vahvistaa sen suorituskykyä ohjelmistopohjaisilla tekoälyyn pohjautuvilla ratkaisuilla kaikilla liiketoiminta-alueilla, painottuen erityisesti puolustus- ja tietoturvateknologiaan.

Bittium ja MarshallAI ovat samalla solmineet yhteistyösopimuksen, jonka avulla yritykset kehittävät yhdessä tekoälypohjaisia lisäpalveluita Bittiumin tuoteperheisiin. Yhteistyösopimuksen mukaisesti Bittium lisensoi MarshallAI:n kehittämää tekoälytyökalua, jonka avulla kehitetään ketterästi uusia lisäpalveluita sekä luodaan liiketoimintamahdollisuuksia ja asiakasarvoa Bittiumin asiakaskentässä.

Kumppanuus MarshallAI:n kanssa vahvistaa merkittävästi Bittiumin tekoälytiekarttaa ja -tarjoamaa, ja se kattaa Bittiumin kaikki kolme liiketoimintasegmenttiä.

Osana sopimusta Bittium tukee MarshallAI:ta sen tuotteiden ja palveluiden kaupallistamisessa ja laajemman näkyvyyden saamisessa erityisesti puolustusteknologia-alalla.

Laitteisiin sulautetun tekoälyn merkitys puolustusteollisuuden taktisessa viestinnässä ja tietoturvallisissa mobiililaitteissa lisääntyy, sillä se lisää operatiivista tehokkuutta ja selviytymiskykyä monimutkaisissa sotilasympäristöissä.

Bittium nostaa rimaa

Bittium julkisti myös hallituksen hyväksymät päivitetyt pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteet. Päivityksen taustalla on puolustusmarkkinan voimakas kasvu viimeisten vuosien aikana, mikä on vauhdittanut Bittiumin Defense & Security -liiketoiminnan kehittymistä.

Bittium tavoittelee jatkossa keskimäärin 20–30 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja 10–20 prosentin liikevoittotasoa pitkällä tähtäimellä. Vuosina 2025–2026 liikevoittotasoon tulevat vaikuttamaan yhtiön toimenpiteet kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseksi, kuten panostaminen kansainvälisen myynnin kasvattamiseen, teknologiaosaamisen vahvistaminen ja tuotannon skaalaaminen.

Yhtiö tutkii myös epäorgaanisia kasvumahdollisuuksia kaikilla liiketoimintasegmenteillään, erityisesti Defense & Security -segmentin taktisen viestinnän tuoteportfolion laajentamiseksi.

Bittium hakee kannattavaa kasvua kaikilla kolmella liiketoimintasegmentillään, jotka ovat puolustus- ja viranomaismarkkinoille tuotteita ja palveluita tarjoava Defense & Security, biosignaalien mittaamiseen keskittyviä ratkaisuja tarjoava Medical ja tuotekehityspalveluja sekä langattomia sulautettuja ratkaisuja tarjoava Engineering Services.