Yhdysvaltain oikeusministeriö jätti kaksi valitusta alempien oikeusasteiden päätöksistä, jotka estivät Trumpin toimeenpanomääräyksen täytäntöönpanon.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Avaa kuvien katselu

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti tammikuussa heti virkakautensa alussa päätöksen, jolla kumottiin laittomasti maassa olleiden ihmisten lasten kansalaisuusoikeus. Kuva: Mandel Ngan / AFP

Yhdysvalloissa maan hallinto on pyytänyt korkeinta oikeutta arvioimaan, onko presidentti Donald Trumpin määräys, joka pyrkii lopettamaan syntymäoikeuteen perustuvan kansalaisuuden, perustuslain mukainen. Asiasta kertovat yhdysvaltalaismediat.

Trump allekirjoitti tammikuussa heti virkakautensa alussa päätöksen, jolla kumottiin laittomasti maassa olleiden ihmisten lasten kansalaisuusoikeus. Yhdysvaltain oikeusministeriö jätti nyt kaksi valitusta alempien oikeusasteiden päätöksistä, jotka estivät Trumpin toimeenpanomääräyksen täytäntöönpanon.

Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäys määrää, että jokainen Yhdysvaltain maaperällä syntynyt on maan kansalainen. Uutiskanava CNN kertoo, että Trumpin hallinnon mukaan käsitys on virheellinen ja näkemyksestä on tullut ”tuhoisin seurauksin laajalle levinnyt”.

New York Timesin mukaan hallinnon asianajajat väittävät, että perustuslain lupaus koski ainoastaan vapautettuja orjia ja heidän lapsiaan.

Syntymäoikeus kansalaisuuteen säädettiin perustuslain lisäyksellä vuonna 1868. Syntymäoikeuteen perustuvan kansalaisuuden kumoaminen on ollut osa Trumpin kireää maahanmuuttopolitiikkaa.

Lähde: Reuters