Volkswagen on ilmoittanut keskeyttävänsä täyssähköautojen tuotannon useilla tehtaillaan. Syyksi kerrotaan hiljentynyt kysyntä ja tullisota.

Volkswagen on ilmoittanut tuotantoseisauksista useilla tehtaillaan. Kuvassa ID.3 Zwickaun tehtaan linjalla. MARTIN DIVISEK

Volkswagen kertoo, että se pysäyttää tuotantolinjat Zwickaun ja Dresdenin tehtaillaan. Näillä tehtailla valmistetaan Volkswagenin, Audin ja Cupran täyssähköautoja.

Zwickaun tehdas pistää ovensa säppiin viikoksi heikentyneen kysynnän vuoksi alkaen lokakuun 6. päivästä. Tehtaalla rakennetaan esimerkiksi Audi Q4 e-tronia, mutta myös Volkswagen ID.3:a sekä sen sisarmallia Cupra Bornia.

Pienempien autojen tuotannon on tarkoitus siirtyä merkin emotehtaalle Wolfsburgiin lähivuosien aikana.

Volkswagenin ID.7 Emdenin tehtaan tuotantolinjalla. GREGOR FISCHER

Asiasta uutisoinut Automotive News Europe kertoo, että Audin keskikokoluokan katumaasturin myyntiä kuristavat tällä hetkellä Yhdysvaltain tullimaksut sekä Saksassa noussut halu lieventää Euroopan unionin kieltoa uusien polttomoottoriautojen myynnille.

Emdenissä sijaitsevalla tehtaalla on puolestaan lyhennetty työaikoja ja myös sen odotetaan sulkevan tuotantolinjansa tilapäisesti.

Ykkössijakaan ei riitä

Volkswagen on noussut Teslan ohi Euroopan myydyimmäksi sähköautojen valmistajaksi. Se oli esimerkiksi elokuussa suurin valmistaja, mutta kasvuvauhti ei silti riitä tällä hetkellä.

Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Volkswagenin osuus täyssähköautomarkkinasta Euroopassa oli 28 prosenttia.

Volkswagenin Osnabrückin tehtaan tulevaa käyttöä selvitellään. Christopher Neundorf

Hannoverin tehtaalla Volkswagen valmistaa hyötyajoneuvoja, kuten ID.Buzzia ja Multivania. Siellä tuotanto pysähtyy syyslomien aikaan viideksi päiväksi, Osnabrückin tehtaalla puolestaan lyhennetään tuotantoviikkoa yhdellä päivällä vuoden loppuun asti.

Muut VW:n tehtaat vähentävät tuotantoa

Sähköautotuotannon keskeytykset seuraavat laajempia kapasiteetin leikkauksia VW:n tehdasverkostossa heikon kysynnän vuoksi. Hannoverissa ID Buzzin ja T7 Multivanin tuotanto pysähtyy viideksi päiväksi syyslomien aikana.

Osnabrückin tehtailla konserni valmistaa Volkswagen T-Roc Cabrioletia sekä Porsche Caymania ja Boxsteria.

Näiden autojen valmistus päättyy malliuudistusten yhteydessä, ja Volkswagen on kertonut tutkivansa vaihtoehtoisia skenaarioita tehtaan tulevalle käytölle.