Billy Vigar on kuollut.


Billy Vigas (vas.) on kuollut. Arkistokuva. AOP
Entinen Arsenalin akatemian hyökkääjä, 21-vuotias Billy Vigar on kuollut vakavan aivovamman seurauksena, The Guardian kertoo.
Daily Mailin mukaan vamma syntyi, kun Chichester Cityn hyökkääjä Vigar juoksi muuria päin yrittäessään pitää pallon pelissä ottelussa Wingate & Finchleyä vastaan Englannin seitsemännellä sarjatasolla. Lauantaina pelattu ottelu keskeytettiin tilanteen jälkeen.
Chichester City tiedotti myöhemmin, että Vigar oli vaivutettu keinotekoiseen koomaan ja siirretty tehohoitoon. Tiistaina hänelle tehtiin leikkaus vamman hoitamiseksi, mutta tämä ei auttanut nuoren jalkapalloilijan tilannetta.
Seura vahvisti torstaina sosiaalisessa mediassa Vigarin menehtymisen ja liitti mukaan hänen perheensä lausunnon.
– Saatuaan merkittävän aivovamman viime lauantaina Billy Vigar vaivutettiin keinotekoiseen koomaan. Tiistaina hän tarvitsi leikkauksen toipumismahdollisuuksien parantamiseksi. Vaikka tämä auttoi, vamma osoittautui hänelle liian vaikeaksi, ja hän menehtyi torstaiaamuna, perhe totesi.
Vigar liittyi Arsenalin akatemiaan vuonna 2017 neljäntoista vuoden iässä ja allekirjoitti ammattilaissopimuksen heinäkuussa 2022. Hän pelasi lainalla Derby Countyssä alle 21-vuotiaiden joukkueessa sekä National League South -joukkue Eastbourne Boroughissa ennen siirtoaan Hastings Unitediin heinäkuussa 2024.
Tämän kauden alussa hän siirtyi Chichesteriin.
Uutinen on saanut laajaa huomiota Englannin jalkapalloyhteisössä, ja myös Arsenal julkaisi surunvalittelut sosiaalisessa mediassa.
– Olemme syvästi järkyttyneitä uutisesta, että entinen akatemiapelaajamme Billy Vigar on menehtynyt. Ajatuksemme ovat hänen perheensä ja läheistensä luona. Lepää rauhassa, Billy, seura kirjoitti.