Ratissa kannattaa olla valppaana etenkin tunti auringonlaskun jälkeen.

Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtuu Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtuu Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Peurakolarit ovat nousseet selvästi hirvikolareita yleisemmiksi. Erityisen paljon niitä sattuu Lounais-Suomessa

”Kolarit eläinten kanssa ovat jokasyksyinen haaste. Absoluuttiset vahinkomäärät ovat pysyneet viime vuosina melko muuttumattomina, mutta peurakolarien määrä on kasvanut 2000-luvulla peurakannan kasvaessa”, toteaa Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sami Reinikka.

Reinikan mukaan vahinkojen huippu painottuu tyypillisesti loka-marraskuulle.

Manner-Suomen tieliikenteessä sattui viime vuonna noin 12 900 riistaonnettomuutta. Eniten kolaroitiin valkohäntäpeurojen kanssa, noin 5 800 kertaa ja toiseksi eniten metsäkauriiden kanssa, noin 5 300 kertaa.

Hirvikolareita tapahtui noin 1 700 kappaletta.

Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Pohjola-vakuutuksen mukaan peura- sekä kauristörmäysvahingoissa kärkipaikkaa vahinkotiheydessä pitää Varsinais-Suomi, Kanta-Hämeen tullessa seuraavana ja Satakunnan kolmantena.

Peuratörmäyksen vahinkotiheys on Varsinais-Suomessa jopa yli 30-kertainen verrattuna Pohjois-Karjalaan.

Eniten kolareita sattuu tunti auringonlaskun jälkeen, hämärän aikaan.

Peura- ja kaurisvahinkojen keskimääräinen korjauskustannus on noin 5400 euroa, mutta hirvikolareiden korvaussumma nousee jo yli 7000 euroon.

Eläinkolareissa tapahtuu harvoin ihmisten vakavampia loukkaantumisia, mutta hirvet muodostavat poikkeuksen, sillä lähes joka viidenteen hirvikolariin liittyy ihmisten loukkaantumisia.

”Meidän tietojemme mukaan yli 30 prosentissa hirvikolareista vauriot ovat niin suuria, että auto on mennyt lunastukseen”, Reinikka sanoo.