Legendaarinen kirjailija Thomas Pynchon tekee nyt paluun ajankohtaisempana kuin koskaan.
Hetki on otollinen, koska Yhdysvallat rutisee liitoksissaan poliittisen väkivallan ja kovaotteisen hallinnon riepotuksessa. Tunnelma on kuin Pynchonin teoksissa.
Shadow Ticket, Pynchonin ensimmäinen kirja yli vuosikymmeneen, julkaistaan lokakuussa. Elokuvateattereissa pyöriii huippuohjaaja Paul Thomas Andersonin suitsutettu One Battle After Another, joka perustuu löyhästi Pynchonin romaaniin.
88-vuotias Pynchon on merkittävimpiä elossa olevia amerikkalaiskirjailijoita ja aito mysteeri. Lähes kukaan ei tiedä miltä kameroita välttelevä erakko nykypäivänä näyttää. Pynchon ei ole ikinä antanut yhtäkään haastattelua selittääkseen loppumattoman monitulkintaisia teoksiaan.
Pynchonin ääntä on kuultu joitakin kertoja, muun muassa parissa Simpsonit-animaatiosarjan jaksossa. Niissäkin hänen hahmonsa kasvoja peitti paperipussi.
Mistä tämän kirjoissa on kyse, ja miksi ne tuntuvat nyt ajankohtaisemmilta kuin koskaan?
Hysteeriset kirjanjärkäleet
Pynchonin kirjoja, eritoten vuoden 1973 järkälemäistä Painovoiman sateenkaarta, pidetään postmodernin kirjallisuuden perusteoksina. Kärjistetysti tyylisuunta kuvaa ihmisiä maailmassa, jossa suuret yhteiset tarinat kodista, uskonnosta ja isänmaasta ovat tulleet tiensä päähän.
Pynchonin tyyliä on kutsuttu hysteeriseksi realismiksi. Tällä tarkoitetaan kuumeista tapaa kuvata ihmiskokemusta, yhteiskuntajärjestelmiä ja kulttuuria läpikotaisesti, neuroottisen tarkalla detaljitasolla.
Pynchonin ja David Foster Wallacen tapaiset kirjailijat sekoittavat monimutkaisissa teoksissaan luonnontieteitä, filosofiaa, musiikkia ja runoja. Tasapuolisuuden nimissä kirjat vielä kuorrutetaan seksillä, väkivallalla ja slapstick-huumorilla.
Pynchon keskittyy tuotannossaan kuvaamaan Yhdysvaltoja, usein humorististen dystopioiden kautta.
Vuonna 2025 Yhdysvallat on kuin suoraan Pynchonista hurmioituneen esikoiskirjailijan kynästä: maata johtaa tosi-tv-presidentti, jonka politiikka perustuu päättymättömään, hypnoottiseen mediaspektaakkeliin. Presidentti myy viisumeita miljoonan dollarin kultakortilla ja jakaa tekoälyvideoita Gazan kaistan viihdekäyttöpotentiaalista.
Samalla kun hallinto marssittaa sotilaita suurkaupunkien kaduilla, oppositiojohtajat keskittyvät julkaisemaan katkeria muistelmia tai vonkaamaan lahjoittajilta rahaa presidentillisiin kirjastoihin.
Kiivaimmat valtataistelut käydään hallinnon sisällä, jossa vastakkain ovat muun muassa podcastaavat kristityt nativistit ja transhumanismista hullaantuneet teknolibertaristit.
Liian todellinen nykyaika
Miten taiteilija voi kuvata tai kommentoida yhteiskuntaa, joka on jo valmiiksi ylidramatisoitu, epäuskottava versio itsestään? Monet elokuvaohjaajat käyttävät nyt hysteeristä realismia tyylikeinona: arkielämä on jo naurettavaa, ei auta kuin lyödä kokonaan läskiksi.
Kulttimaineeseen nousseen kauhumestari Ari Asterin Eddington kuvaa pikkukaupunkia koronapandemian ja Black Lives Matter -liikkeen aikoina. Simppeli sheriffi turmeltuu, kun pedofiilejä jahtaavat kultit, Antifa-kommandot ja datakeskushanketta ajava suuryritys rysähtävät osaksi arkea.
Kreikkalaismestari Yorgos Lathimoksen lokakuun lopulla ilmestyvä Bugonia kertoo salaliittoteoreetikoista, jotka kaappaavat opioideilla rahaa tahkovan toimitusjohtajan vakuuttuneena tämän avaruusolioudesta.
Ahdistavaa aikalaiskuvausta jatkaa Paul Thomas Andersonin One Battle After Another. Elokuvan juoni mukailee Pynchonin Vineland-romaania vuodelta 1990. Siinä kirjailija kuvaa vallankumouksensa hävinneitä vasemmistoradikaaleja.
Kirja kuvaa Pynchonille henkilökohtaisesti tärkeän 1960-luvun perintöä, mutta kansallisen kahtiajaon teemat tuntuvat yhä ajankohtaisilta.
Kuusikymmentäluvulla jännite purkautui ääriliikkeiden, kuten kristillisnationalistisen Klu Klux Klanin tai marxistisen The Weather Undergroundiin väkivallaksi. 1970-luvulla kotimainen terrorismi tappoi miltei kaksisataa amerikkalaista.
Poliittinen väkivalta uhkaa nyt tehdä paluun Yhdysvaltoihin. Pelkästään tänä vuonna on nähty oikeistolaisen mielipidevaikuttaja Charlie Kirkin salamurha ja demokraattipoliitikkojen ampumiset Minnesotassa.
25. päivä syyskuuta kiväärimies avasi tulen Texasin Dallasissa sijaitsevaan maahanmuuttoviraston pidätyskeskukseen. Ampujan tarkoituksena oli ilmeisesti vahingoittaa ICE-agentteja, mutta hänen luotinsa tappoivat kaksi pidätettyä siirtolaista.
Melko hyvä tanssija
Vinelandin 2000-luvulle siirtävässä One Battle After Anotherissa voi nähdä karmivia yhteneväisyyksiä viimeaikaisiin tapahtumiin.
Valkoiset, kristityt, joko vaaleilla valitut tai varjoista toimivat vallankäyttäjät yrittävät poistaa muut väestöryhmät maasta viranomaiskoneiston voimalla.
Tätä vastaan taistelevat huppupäiset vallankumoukselliset. Anderson kuvaa näiden aluksi väkivallattomia iskuja viranomaisten pidätyskeskuksiin, josta vapautetaan kovia kokeneita siirtolaisia.
One Battle After Anotherissa vallankumous etenee riemukkaasti, kunnes aseet alkavat laulaa ja takit kääntyä. Andersonin elokuva kuitenkin vakuuttaa periamerikkalaisen vapaudenkaipuun ja kapinahengen lopulta selviytyvän.
Pynchonin alkuperäisteos päättyy epäilevämmin.
Mitä Pynchon ajattelee nykyajastamme?
Lokakuussa ilmestyvä uusi kirja saattaa paljastaa erakon mietteitä kotimaansa nykytolasta. Varmaa tämä ei ole, sillä tarina sijoittuu 1930-luvun Unkariin, jossa yksityisetsivä Hicks McTaggart etsii amerikkalaista ”juustoperijätärtä” natsien, neuvostovakoojien ja ”paranormaalin harjoittajien” keskellä.
Pynchon ei selvästi ole menettänyt huumoriaan, vaikka Yhdysvallat tuskin antaa hänelle syytä nauruun.
Avaa kuvien katselu