Ivanka Trump elää nykyisin erilaista arkea kuin vielä muutama vuosi sitten.
Donald Trumpin vanhin tytär Ivanka Trump on tehnyt täyskäännöksen elämässään.
43-vuotias Ivanka työskenteli isänsä leivissä pitkälle läpi aikuisikänsä. Ivankan ura on kattanut töitä Donald Trumpin rinnalla niin tosi-tv:n kuin kiinteistöhommien saralla. Vielä ensimmäisellä presidenttikaudella Ivanka oli mukana isänsä työkuvioissa, mutta nyt kaikki on toisin.
23-vuotiaasta asti uraa luonut Ivanka teki vuonna 2021 päätöksen: Washington jäisi taakse ja samalla pesti presidentin neuvonantajana päättyisi. Politiikkaan ei olisi paluuta.
Syy päätökselle oli selvä.
– Rakastan isääni todella paljon. Tällä kertaa valitsen priorisoida pieniin lapsiini ja yksityiselämään, jota luomme perheenä. En suunnittele politiikkaan lähtemistä, Ivanka kommentoi vuonna 2022 CNN:n mukaan.
Nykyisin Ivankan elämä on erilaista. Daily Mailin mukaan hän aloittaa päivänsä Miamin auringon alla pyyhkeeseen kietoutuneena.
Ivanka Trump halusi keskittyä perheeseensä. KEVIN LAMARQUE / POOL
Instagram-tilinsä perusteella Ivankan päivät täyttyvät liikunnasta, meditaatiosta ja lukemisesta. Arkea täydentävät myös ulkomaanmatkat ja seurapiiritapahtumat.
Ivanka jakaa arkensa puolisonsa Jared Kushnerin sekä pariskunnan kolmen lapsen – Arabella, 14, Joseph, 10 ja Theodore, 9 – kanssa.
Ivanka ja Jared ostivat talon Indian Creek -saarelta vuonna 2020. Tontin hintalappu on hulppeat yli 30 miljoonaa dollaria eli reilut 25 miljoonaa euroa.
Asuinalue sijaitsee Floridassa Miamin edustalla ja sitä pidetään yhtenä osavaltion rikkaimmista asuinalueista. Esimerkiksi Amazonin perustaja Jeff Bezos ja vaimonsa Lauren Sánchez Bezos kuuluvat naapurustoon.
Aamunsa Ivanka aloittaa valmistamalla aamiaisen lapsille. Sitten hän saattaa lapset koulubussiin ennen kuin suuntaa kohti kuntosalia, tenniskentälle tai uuden harrastuksensa, surffauksen pariin.
Aikaa Ivanka viettää myös 98-vuotiaan isoäitinsä Marie Zelnickovin kanssa. Hän asuu Ivankan ja Jaredin omistamassa kiinteistössä niin ikään Indian Creek -saarella.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Uusi elämä
Ivankan sosiaalisen median julkaisut esittelevät elämää Miamin auringon alla lapsineen ja harrastuksineen. Politiikka loistaa poissaolollaan. Donald Trump näkyy yhteiskuvissa, mutta niidenkään fokus ei ole poliittisissa asioissa.
Nyt jotkut kysyvätkin, eikö Ivankan uusi elämä vaikuta yksitoikkoiselta verrattuna entiseen.
– Ivanka sanoi haluavansa muuttaa Floridaan, jotta voisi viettää aikaa perheensä kanssa. Mutta lapset ovat kaikki koulussa ja Jared usein poissa, sisäpiirilähde kuvaa Daily Mailille.
Jared on Ivankan tavoin toiminut Donald Trumpin neuvonantajana, mutta siirtyi niin ikään roolistaan pois ensimmäisen presidenttikauden jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Nykyisin Jared keskittyy oman Affinity Partners -sijoitusyhtiönsä pyörittämiseen. Yhtiö keskittyy sijoittamaan amerikkalaisiin ja israelilaisiin yrityksiin ja Daily Mailin mukaan Jared viettää työnsä puolesta paljon aikaa Lähi-Idässä.
Ystäväpiirin mukaan Ivankalla on nyt aikaa erityisesti yhteen asiaan: ulkonäöstään huolehtimiseen.
– Nyt kun he eivät enää ole suuria tekijöitä Washingtonissa, heillä on kaikki aika maailmassa vaalia ulkonäköään. He ovat aina olleet erityisen turhamaisia, ystävä kertoo Daily Mailille.
Ivanka on keskittynyt muun muassa treenaamiseen ja on esitellyt treenituloksiaan myös sosiaalisen median seuraajilleen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
– Hän käytti koko ensimmäisen hallintokauden valittamalla mediahuomiosta ja nyt näyttää siltä, ettei hän saa siitä tarpeekseen, lähde kertoo Daily Mailille.
Tavallista elämää ja seurapiiritapahtumia
Ivanka korostaa elämänsä tavallisuutta. Lauryn Evartsin ja Michael Bosstickin parisuhdepodcastissa hän kertoi, ettei pariskunnalla ole edes kotiapulaisia.
Bezosien Venetsiassa järjestettyihin luksushäihinkin Ivanka ja Jared ottivat lapset mukaan. Häävierailu toimii yhtenä esimerkkinä siitä, että vaikka Ivanka on ottanut täyskäännöksen elämässään, seurapiiritapahtumat ovat edelleen osa hänen elämäänsä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Vuonna 2016 Ivanka hylkäsi punaiset matot ja seurapiiritilaisuudet politiikan tieltä. Nyt Ivanka näyttäisi tekevän paluuta entiseen elämäänsä.
Ivankan kerrotaan olevan loppu politiikan ”rumuuteen”.
– Isä on rikas, Jared on rikas, Jaredin isä on rikas, sisäpiirilähde kiteyttää.
Vuonna 2016 Ivanka Trump hylkäsi seurapiirielämän politiikan tieltä. Kuvassa Ivanka puolisonsa Jared Kushnerin kanssa Met-gaalassa vuonna 2016. JUSTIN LANE
Jännite Melanian kanssa
Poliittisten asioiden keskellä Ivankan elämässä on kytenyt jännite ensimmäisen naisen Melania Trumpin kanssa.
Kilpailutilanne on eskaloitunut vuonna 2016 Trumpin ensimmäisen presidenttikauden alkaessa. Kiistaa on ollut kaikesta aina toimistotilasta ulkomaan matkoihin ja poliittisiin asioihin.
Vaikka Ivanka ja Jared ovat ottaneet perheeseen etäisyyttä, jännite on säilynyt. Sisäpiirilähde kuvaili helmikuussa naisten välejä.
– Ivanka on aina piikki hänen lihassaan.
Vaikka Ivanka on ottanut politiikasta harppauksen pois, Jaredilla on edelleen Valkoiseen taloon yhteys.
Samaan aikaan Ivanka elää tyytyväisenä nykyistä elämäänsä, eikä taloudellinen puolikaan tuota ongelmia. Jared on takonut vuonna 2021 perustetulla yrityksellään hyvää tulosta, vaikka hänen tai Ivankan ei ole tarvinnut aiemminkaan kärvistellä.