
Lofootit on suosittu turistikohde Norjassa.
Kuva: Pentti Vuosaari
Kuusi ruotsalaisturistia ja opas joutuivat veneonnettomuuteen Norjan Lofooteilla, uutisoi SVT. Sen tietojen mukaan norjalainen hengenpelastaja kuoli pelastusoperaation aikana.
Kuusi ihmistä on saatu pelastettua, mutta seitsemäs henkilö on yhä kateissa. Norjalaisen NRK:n tietojen mukaan kyseessä on 12-vuotias tyttö. Hänen etsintänsä jatkuvat.
Lapsen etsintää tehdään SVT:n mukaan merellä ja ympäröivän alueen rannoilla.
Yksi pelastetuista vietiin sairaalaan Lofooteilla. Viisi muuta selvisivät vahingoittumattomina.
Hengenpelastaja saatiin nopeasti rannalle, mutta hänen henkeään ei voitu enää pelastaa. Pohjois-Norjan pelastuskeskuksen osastopäällikkö Hanne H. Bragstad kuvaa norjalaiselle NBT:lle, että päivä on pelastuspalveluille erittäin vaikea ja raskas.
Bragstadin mukaan on epäselvää, mitä onnettomuudessa tarkalleen tapahtui.
SVT on haastatellut matkan järjestäneen Nordic Sea Anglingin johtajaa Jimmy Anderssonia, joka kuvaa onnettomuutta uskomattoman traagiseksi.
Seurue oli hänen mukaansa liikkeellä yhdellä yrityksen suurimmista veneistä.
Onnettomuuden aiheutti ilmeisesti veneen takaa tullut virtaus, joka sai veneen kääntymään oikealle ja kierähtämään ympäri. Onnettomuutta on Anderssonin mukaan vaikea selittää.
Kaatunut vene hinattiin lauantaina maihin. SVT:n tietojen mukaan veneestä puuttui ohjaushytti
Opas oli SVT:n tietojen mukaan kokenut.
Hälytys onnettomuudesta tuli perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa.
Paikalle lähetettiin helikopteri ja sukeltajat auttamaan pelastustoimissa. Kopteri saapui paikalle kuusi minuuttia hälytyksen jälkeen.
Norjan meripelastusyhdistyksen merenkulkujohtaja Gorm Hillgar toteaa SVT:n haastattelussa, että lisäavun saapuessa kuollut hengenpelastaja oli jo vedessä.
– Tapahtumien kulku on epäselvä.
Hänen mukaansa avuntulosta siihen, että hengenpelastaja saatiin nostettua kopteriin, meni enintään 15 minuuttia aikaa.
Myös Norjan onnettomuustutkintalautakunta selvittää onnettomuuden syytä.