The Box Suomi. Karita Tykkä. Timo Korhonen.
Timo Korhonen
Karita Tykkä haluaa näyttää, että viisikymppinenkin uskaltaa.
The Box Suomi -kilpailuformaatin suomalaisversion avauskaudella ovat mukana muun muassa , ja . Ohjelman pääideana on se, etteivät kilpailijat saa mitään ohjeistusta lähtiessään suorittamaan erilaisia älyä ja sitkeyttä vaativia temppuja.
Video: Taru Valkeapää kertoo syyn, miksi lähti mukaan The Box Suomeen
Vuoden 1997 Miss Suomi Karita juonsi vuosituhannen alussa muun muassa viihteellistä Elixir-urheiluohjelmaa, ja tosi-tv-taustaakin on, mutta kilpailijana häntä ei ole koskaan aiemmin nähty.
– Kyselyjä on kyllä tullut, ja tästäkin kieltäydyin aluksi. Historiassani on myös tv-projekteja, jotka eivät ole tuntuneet aivan itseni näköisiltä, enkä halua enää lähteä sellaiseen, sittemmin henkiseksi valmentajaksi kouluttautunut Karita kertoo.
– Minulle kuitenkin sanottiin The Boxin tekijäjoukoista, että älä sano lopullista vastausta heti, vaan mieti hetki, Karita kertoo.
Kilpailijalta viiltävä kuitti
katso
18.8. 14:15
Katsojat lyttäävät Nelosen uutuusohjelman – kilpailijalta viiltävä kuitti
Uudessa realityohjelmassa 12 julkisuudesta tuttua henkilöä kilpailevat toisiaan vastaan.
Kirjoittaja vai tekijä?
Karita keskusteli asiasta oman valmentajansa kanssa.
– Pohdin hänelle, että vitsit, kun on tällainen ohjelmatarjous tullut. Pitäisikö minun lähteä mukaan? Katja oli välittömästi sitä mieltä, että pitäisi, Karita kertoo.
Karitalla on ilmestymässä kirja rohkeudesta.
– Katja kysyi, että voinko julkaista kirjan rohkeudesta, mutten itse toteuta sitä. Olenko kirjoittaja vai tekijä? Karita kertoo.
Marko ”Mörkö” Anttila
katso
22.9. 05:15
Marko ”Mörkö” Anttila raivostutti muut kilpailijat
Mörkö pettää kilpakaverinsa.
Pelkkä näkyvyys ei motivoi
Karitalle tuli olo, että vaihtoehtoja ei ole. Mukaan oli lähdettävä.
– Aloin myös ajatella, että tämä on juuri hyvä vaihe elämässäni tällaiselle. Täytän ensi vuonna 50 vuotta. On myös ihana näyttää omalle teinipojalleni, että kyllähän äiti uskaltaa, Karita kertoo.
– En voisi lähteä mukaan tällaisiin pelkästään sen vuoksi, että saan näkyvyyttä. Taustalla pitää olla jokin syvempi ajatus, ja The Boxissa menen omalle epämukavuusalueelle. Sen takia suoritin ohjelman avausjaksossakin erään vaarallisen tempun, Karita painottaa.
The Box Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa maanantaina 22. syyskuuta.
The Box Suomen kilpailijat ovat välillä hyvin epätietoisia siitä, mitä kuuluisi tehdä.
Saku Tiainen/Sanoma
Karita Tykkä
katso
18.8. 10:46
Karita Tykältä yllättävä aluevaltaus
Ex-missi ryhtyy aivan uuteen rooliin.