Putin tulee jatkamaan sotaansa, vaikka näkymä kuinka huonontuisi, venäläistutkija arvioi. Trumpin tämän viikon yllättävästä Ukraina-linjauksesta aiheutuu arvioiden mukaan sodan eskaloitumisen riski.

Ukrainalaissotilaita valmistelemassa droonitoimintaa Harkovan rintamalla keskiviikkona. EPA/YEVHEN TITOV / ALL OVER PRESS

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kääntyminen aiempaa vahvemmin Venäjää vastaan tämän viikon lausunnoillaan synnyttää tilanteen, jossa taistelut Ukrainan rintamalla saattavat entisestään kiihtyä. Näin arvioi venäläinen tutkija Tatjana Stanovaja, joka toimii ajatushautomo Carnegiessa.

Stanovaja katsoo Trumpin ilmeisesti muuttaneen suhtautumistaan, koska joidenkin lännessäkin odottama Ukrainan sotilaallinen romahdus tänä kesänä ei ole toteutunut. Trump tyrmäsi tällä viikolla Venäjän käyneen 3,5 vuotta turhaa sotaa, jossa se ei ole onnistunut, ja päinvastoin väitti Ukrainan kykenevän kenties valtaamaan takaisin menetetyt alueensa. Trump tylytti Venäjää myös rapistuvasta taloudesta ja ilmoitti Yhdysvaltain jatkavan Ukrainan aseistamista Naton kautta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kuitenkin jatkaa hyökkäyssotaansa huolimatta haasteista ja resurssien mahdollisesta supistumisesta, uskoo Stanovaja. Silti Putinilta puuttuu näkymä ”suureen voittoon”, jos Trumpkin kallistuu Ukrainan puoleen, kuten juuri nyt näyttää. Tämä voi johtaa yritykseen muuttaa tilannetta rintamalla.

– Pelottavaa tässä on riski taisteluiden rajusta eskaloitumisesta. Ukraina ei murru, Trump ei ole enää liittolainen… joten mitä on jäljellä? Sotakonetta voidaan pyörittää entistä voimakkaammin, Stanovaja kirjoittaa X-palvelussa.

Stanovajan perustaman venäläisen politiikkasivusto R.Politikin Ukraina-analyytikko Balazs Jarabik varoittaa myös eskalaatiosta.

– Signaali siitä, että Nato jatkaa Ukrainan tukemista, painostaa Putinin neuvottelemaan Venäjän kannalta huonommilla ehdoilla. Mutta Putin ei todennäköisesti tätä hyväksy, mikä tarkoittaa, että sota lienee yhä eskaloitumassa ennen päättymistään, Jarabik kirjoittaa.

Hänen mukaansa Yhdysvallat pyrkii lopettamaan sodan, mutta amerikkalaisehdotukset eivät vastaa Venäjän toiveisiin. Yhdysvallat ei hänen mukaansa ymmärrä, että Venäjän silmissä mikään ei ole tärkeämpää kuin Ukraina.

Jarabikin mukaan Trumpin tämän viikon lausunnot eivät ole suuri käänne, vaan lähinnä valmistelua Trumpin vetäytymiselle roolistaan neuvottelujen edistäjänä Ukrainan ja Venäjän välillä. Analyytikko katsoo myös Trumpin osittain saavuttaneen tavoitteensa, kun Yhdysvaltain irtioton pelottama Eurooppa on alkanut aseistautua ja lisätä tukeaan myös Ukrainalle.