Kuolleet|Suomalaisen sukupuolielämän tutkija Haavio-Mannila oli muun muassa ensimmäinen nainen, joka väitteli Suomessa valtiotieteen tohtoriksi.
Sosiologian professori emerita Elina Haavio-Mannila on kuollut.
Asian vahvistaa Helsingin Sanomille hänen lähisukulaisensa. Vuonna 1933 syntynyt Haavio-Mannila kuoli 92-vuotiaana.
Haavio-Mannila oli uraauurtava suomalaisen sukupuolielämän tutkija. Hän on tutkinut muun muassa naisen ja miehen asemaa, terveydenhuoltohenkilökuntaa, perheen ja työn yhdistämistä, työpaikkarakkauksia ja seksuaalisuutta.
”Ihastuin sosiologiaan opiskeluaikanani luettuani sanakirjan avulla englanninkielisen alkeisoppikirjan sosiologian periaatteista”, Haavio-Mannila kirjoitti HS:ssa vuonna 2010.
Tuolloin Haavio-Mannila kertoi, että hänen rakkautensa pääkohde on tutkimustyö, jota hän jatkoi pitkään eläkkeelle siirryttyään.
”Tunnen olevani täysin onnellinen, kun avaan tietokoneen ja löydän sieltä tiedostot, joita tarvitsen kulloinkin käsillä olevaa artikkelia, kirjaa tai viestiä varten”, hän kirjoitti.
Haavio-Mannila väitteli tohtoriksi vuonna 1958, ja hän oli ensimmäinen nainen, joka väitteli Suomessa valtiotieteen tohtoriksi. Hän teki väitöskirjansa kylätappeluista. 1990-luvun alussa hänestä tuli Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan ensimmäinen naisprofessori.