Varo juonipaljastuksia! Masked Singer -panelisti ei tunnistanut ystäväänsä.
Yksi Masked Singer Suomen hahmoista joutui jälleen riisumaan maskinsa lauantai-iltana. Neljännessä jaksossa kisasta äänestettiin ulos Haisunäätä, joka esitti jaksossa Justin Bieberin jättihitin Baby.
Haisunäätä kertoi kyllästyvänsä helposti ja kaipaavansa säpinää. Vihjevideollaan Haisunäätä myönsi harrastavansa viherkasveja, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Sen sijaan hän sanoi onnistuneena ruusujen kanssa.
Panelistit olivat arvauksissaan erimielisiä. Vieraileva panelisti Gogi Mavromichalis arveli, että Haisunäätä voisi olla juontaja Susani Mahadura.
Benjamin Peltosen mielestä hahmo kuulosti hänen Tanssii tähtien kanssa -pariltaan Saana Akiolalta. Janne Kataja taas arveli, että maskin takana olisi entinen pääministeri Sanna Marin.

Haisunäätä joutui jättämään suosikkiohjelman sen neljännessä jaksossa. Kuva: MTV Oy
Ainoana panelistina oikeilla jäljillä oli Jenni Poikelus, joka äkkäsi hahmon henkilöllisyyden tämän viherkasvivinkeistä. Hän kertoi viestitelleensä Haisunäädän maskin takana piileskelevän henkilön kanssa Instagramissa viherkasvien hoitovinkeistä noin vuotta aiemmin, kun Haisunäädän viirivehka oli kuolemaisillaan.
– Missä ruusut on tosi isossa osassa? Bachelorissa! Ja tämä ihminen, kenen kanssa olen vehkoista jutellut ja joka ei ruusuja itse jakele, mutta on läsnä ruusujen läheisyydessä Bachelor-ohjelmassa, on Shirly Karvinen, Poikelus sanoi.
Arvaus osui nappiin, sillä Haisunäätä oli kuin olikin juontaja ja vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen.
Jenni Poikelus ponkaisi penkiltään ylös ja tuuletti villisti onnistumistaan.
– Jee! Jee! Jee!

Jenni Poikelus tuuletti onnistumistaan. Kuva: MTV Oy

Shirly Karvinen kärsii laulukammosta, mutta osallistui silti Masked Singeriin. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Benjamin Peltonen häkeltyi paljastuksesta, sillä hän oli tavannut Karvisen vain hieman aiemmin ja tämä oli vakuuttanut, ettei todellakaan ollut mukana laulukisassa.
– Me nähtiin Benkun kanssa ja Benkku kysyi multa, että oot sä Maskedissa mukana. Sanoin, että en todellakaan, en lähtis ikinä, Karvinen kertoi nauraen.
Karvinen ja Peltonen ovat ystäviä, joten oli yllättävää, ettei Peltonen tajunnut hahmon henkilöllisyyttä.
– Me olemme olleet etelänlomilla monta kertaa yhdessä, Karvinen kertoi.
– Miten sä et tunnistanut sitä ääntä? juontaja Ilkka ”Ile” Uusivuori ihmetteli.
Peltonen arveli, että syy oli siinä, ettei Karvinen ollut koskaan laulanut hänen kuullen. Karvinen myönsi, ettei hän laula missään tai kenellekään, koska hänellä on kammo siihen.
Masked Singer Suomi lauantaisin MTV3-kanavalla ja Katsomossa.