Poliisilla oli huomiota herättävä tehtävä Joensuun Karhunmäessä lauantai-iltana, kun kaksi uhkaavasti käyttäytynyttä henkilöä liikkui asuinalueella.
Tilanne sai alkunsa linja-autosta, jossa toinen miehistä oli läpsäissyt alaikäistä poikaa. Kaksikko jäi pois kyydistä Karhunmäen Salen kohdalla ja jatkoi matkaansa koulun kentän suuntaan.
– Siellä on ollut nuorisoa, jotka poistuivat paikalta, poliisin tilannekeskuksesta kerrataan.
Tapaus sattui kello 20.30:n jälkeen. Poliisi sai asiasta useita ilmoituksia.
Poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin kello 22:n aikaan, että toinen henkilö saatiin nopeasti kiinni mutta toista ei.
Henkilöllä, jota ei saatu kiinni, on näkynyt hallussaan kirves tai vastaava esine. Poliisista kerrotaan, että kirveellä ei ole lyöty tai uhattu ketään.
Karkuun päässeen henkilön aktiivinen etsintä päätettiin, koska tiedossa ei ollut suoranaista uhkatilannetta. Poliisi teki alueella etsintää esimerkiksi droonien avulla.
– Lievä pahoinpitely kirjattiin linja-autossa tapahtuneesta, muutoin asiassa jatketaan esitutkintaa.