Erkki Hujanen on Kalevan toimittaja.
Ihminen on malttamaton pysymään jalat maassa – etenkin ihmisen mieli. Ihmekös tuo, sillä taivaalla loistavat aurinko, kuu ja tähdet kiehtovat salaperäisyydellään. Jo tuhansia vuosia sitten niistä piirrettiin karttoja. Taivaankappaleiden avulla lähdimme suunnistamaan merille.
Taivastelu perustuu ihmettelyyn takakenossa. Renessanssin yleisnero Leonardo da Vinci oivalsi, että asentoa kannattaa välillä vaihtaa ja tarkastella ilmiöitä vastasuunnalta. Hän piirsi vuonna 1502 italialaisesta Imolan kaupungista tarkan ilmakartan.
Leonardo da Vinci ei tuntenut tekoälyä, joten hän hahmotti kaupungin piirteet itsenäisen ajattelunsa tuloksena. Ei hän käyttänyt drooniakaan. Niiden sijasta hän seurasi silmä kovana lintujen liikkeitä, haaveili lentämisestä ja kuvitteli miten näkisi Imolan ilmasta.
Pelkkä tutkijan uteliaisuus ei motivoinut da Vinciä. Imolan ”satelliittikartta” syntyi sotilaallisiin tarpeisiin. Da Vinci suunnitteli Kirkkovaltion sotapäällikölle sotakoneita. Kovaotteinen univormusotilas tiettävästi viehätti tutkija-taiteilijaa.
Leonardo da Vincin luonnosteli paperille myös lentolaitetta. Monilahjakkuus ei kyennyt keskittymään yhteen asiaan, ja niinpä lentävän koneen kehittely jäi häneltä siipien piirtelyyn.
Lentokoneen syntyyn kului 400 vuotta. Pian ensiversion jälkeen 1900-luvun alussa lentokone valjastettiin soveliaaksi armeijalle. Suomen ilmavoimat sai alkunsa kevättalvella 1918, kun ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti lentokoneita valkoisille joukoille.
Ensimmäistä lentokelpoista konetta käytettiin tähystykseen ja tiedusteluun. Kun koneisiin kytkettiin toinen tekninen uutuus, valokuvauskamera, ilmakuvista tuli armeijoiden salainen ase toisessa maailmansodassa. Suomen ilmavoimien kuvatiedustelu oli ratkaisevaa kesällä 1944, jolloin maavoimat torjui Neuvostoliiton suurhyökkäystä. Ilmatiedustelu on edelleen sotilaslentäjien päätointa.
Suomen armeijalle kertyi sotien aikana vähintään yli satatuhatta ilmakuvaa Neuvostoliiton alueista. Ilmakuvia kuljetettiin vaivihkaa Stella Polaris -hankkeessa Ruotsiin ja läntiselle sotilastiedustelulle. Pian Neuvostoliitto vei voittajavaltion oikeudella ison läjän kuvia.
Ilmavoimien ensimmäisen koneen siipiin oli maalattu ikivanha onnensymboli hakaristi, jota lahjoittajakreivin piti henkilökohtaisena onnentunnuksenaan. Hakarististä tuli Suomen ilmavoimien kansallistunnus.
Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen avaa Hakaristin historia -kirjassaan (SKS Kirjat 2025) tunnuksen merkityksiä. Päällimmäiseksi nousee hakaristi kansallissosialistisessa Saksassa. Suomessa hakaristiä ei ole aina pidetty natsimerkkinä. Se symbolisoi 1800-luvun lopulta lähtien irtautumista Venäjästä ja kuulumista länteen.
Hakaristin historialliset rasitteet johtivat kuitenkin siihen, että ilmavoimat ilmoitti elokuussa 2025 luopuvansa hakarististä joukko-osastojensa lipuissa. Kuvio oli aiheuttanut kiusallisia tilanteita. Se ei ole Nato-yhteensopiva tunnus.
Hakaristiin liitetty lataus on esimerkki siitä, miten historian lasti siirtyy sukupolvelta toiselle. Taakkaa on usein vaikea kantaa ilman tunteita. Historiatieteilijät siihen pyrkivät, jotta menneisyydestä saataisiin faktapohjainen ja neutraali ymmärrys.
Jo maantieteen takia suomalaisittain syvin paatos kiertyy väistämättä Venäjään. Ennen sotia se nimettiin periviholliseksi, sitten Neuvostoliitto nostettiin ylimmäksi ystäväksi. Presidentti Paasikiven oli pakko takoa u-käännöstä suomalaisten kalloihin.
Olemmeko aina historian väärällä puolella suhteessa Venäjään? Kysymys kertoo, että suhde on traumaattinen.
Mutta olemmeko aina historian väärällä puolella suhteessa Venäjään? Kysymys kertoo, että suhde on traumaattinen. Traumansa jokainen voi purkaa käymällä mahdollisimman rehellisesti menneisyyttänsä läpi.
Venäjän luonne itsessään on hankala, varsinkin kun maata hallitsee tyyppi, joka ei itse tunnista traumaansa Neuvostoliiton hajoamisesta. Historia opettaa, että itsenäisyys vaatii viisautta tulevasta eikä silloin kannata juuttua öykkärin ehtoihin.
Kirjailija-esseisti Tommi Melender arvioi Helsingin Sanomissa (24.9.) venäläisen toisinajattelija Viktor Jerofejevin kirjaa Suuri Gopnik (Siltala 2025). Maanpaossa elävä satiirikko katsoo isänmaataan etäältä kuin kartanpiirtäjä, mutta kykenee silti näkemään sen tarkasti.
Gopnik tarkoittaa venäjän kielessä kaduilla tappelevaa pikkurikollista. Sellaisena Vladimir Putinin tiedetään heiluneen Leningradin yössä – siellä, jossa me sinisilmäiset suomalaisturistit olimme naivia.