Petolliset, 4. kausi, 2025, Essi Hellen, Ville Skinnari, Tuure Boelius.
Saku Tiainen/Sanoma

Yksi pelaajista poistui linnasta hämmentyneenä.

Petollisten toisen päivän iltana petollisten kammiossa ja nimesivät kolme nimeä paperille: , ja , jonka petollisuudesta he eivät vielä olleet tietoisia.

Tuure valitsi murhan uhriksi Tinken.

– Kohtalokseni koitui, että olin liian hyvä pelaamaan. Toivon, että jätin heille taistelijatahdon. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei harmita. Totta kai harmittaa, mutta otan tämä kohteliaisuutena, Tinke totesi linnasta poistuttuaan.

Petollisten murhaamaksi tuli Tinke.

Petollisten murhaamaksi tuli Tinke.
Saku Tiainen/Sanoma

Päivän tehtävässä pelaajat ansaitsivat kolme hopeaharkkoa eli 3000 euroa. Lisäksi Viki ja löysivät murhalta suojaavat kilvet.

Hämmentynyt lähtijä 

Kauden ensimmäiset itkut puolestaan nähtiin pyöreässä pöydässä, kun syyttävät katseet kohdistuivat .

aloitti keskustelun nimeämällä pääepäillyiksi Pernillan, ja . Myös kertoi epäilleensä Pernillaa ensimmäisestä päivästä lähtien.

Enemmistö antoi äänensä pyöreässä pöydässä Pernillalle. Häntä eivät äänestäneet Pia, Viki, Mato, Ringa, Annimari, Joona, Ville ja Teemu.

Enemmistö antoi äänensä pyöreässä pöydässä Pernillalle. Häntä eivät äänestäneet Pia, Viki, Mato, Ringa, Annimari, Joona, Ville ja Teemu.
Saku Tiainen/Sanoma

ja arvostelivat Pernillaan siitä, että tämä oli jäänyt heille etäiseksi.

– Minua on harmittanut, että hiton sykkeeni on korkealla, enkä ole päässyt rauhoittumaan pelissä. Minulla on mennyt valtavasti siihen energiaa. Omassa arjessani teen työtä kehollani ja minulla on ollut huoli siitä, miten hitossa rauhoitan itseni, Pernilla itki.

Äänestyksessä enemmistö kirjoitti liitutauluunsa Pernillan nimen.

– Olen tosi hämmentynyt mutta myös tosi helpottunut, että tämä meni näin, uskollinen Pernilla sanoi viimeisinä sanojaan kilpailijoille.

Petolliset lauantaisin Nelosella sekä Ruudussa.