Lauantaina SM-liigan ohjelmassa oli kauden ensimmäinen täysi kahdeksan ottelun kierros.

Avaa kuvien katselu
Tapparan tanskalaishyökkääjä Joachim Blichfeld kasvatti maalitiliään kahdella osumalla Kärppiä vastaan. Kuva: Mika Kylmäniemi / All Over Press
27.9. 20:20•Päivitetty 27.9. 21:16
Tampereella Kärppien haastava alkukausi sai jatkoa, kun Tappara onnistui pitämään pisteet kotonaan tiukan kamppailun päätteeksi maalein 3–2. Samalla tappio oli oululaisjoukkueelle neljäs perättäinen.
Ennen illan kierrosta Tapparan ylivoima oli SM-liigan tehokkainta ja vahvasta ylivoimapelaamisesta saatiinkin maistiaisia heti avauserässä.
Tappara hyödynsi tilanteensa välittömästi kahden miehen ylivoimalla, kun Kristian Tanus vei joukkueen ensin 1–0-johtoon tarkalla yläkulmaan suuntautuneella laukauksellaan. Saman ylivoiman aikana vain hetkeä myöhemmin tanskalaishyökkääjä Joachim Blichfeld laukoi tilanteeksi 2–0.
Tappara sai avauserässä vielä viiden minuutin ylivoiman, kun Kärppien Tommi Tikka sai ulosajon laitataklauksesta. Erikoistilanteen parhaimman maalipaikan taiteili kuitenkin kahden maalin iltaa viettänyt Kärppien Eemil Erholtz, joka kavensi tilanteeksi 1–2.
Toisessa erässä Blichfeld viimeisteli kauden kuudennen osumansa, kun hän nousi viivasta laukaisupaikalle ja vei Tapparan kahden maalin johtoon.
Kolmannessa erässä Kärpät kavensi Erholtzin maalilla. Tilanteessa Matyas Kantner runnoi kiekkoa osittain Christian Heljangon päällä, ja Erholtz pääsi nostamaan kiekon maaliin. Ottelussa Kärppien kokoonpanossa debytoi seuralegenda Jari Viuhkolan poika Nooa Viuhkola.
Ilveksen kriisi syveni Kuopiossa
Avaa kuvien katselu
KalPalle onnistui täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa palannut Teemu Hartikainen tehopisteillä 2+2. Kuva: Mika Kylmäniemi / All Over Press
Kuopiossa hallitseva mestari onnistui voittamaan kauden heikosti aloittaneen Ilveksen jatkoajan päätteeksi 5–4.
Ilveksen ongelmat jatkuivat jo ennen ottelua, kun se pelasi Kuopiossa ilman ykköspuolustajaansa Simon Johanssonia, hyökkääjää Jens Löökeä ja maalivahtia Dominik Pavlatia.
Avauserässä Ilves selvitti heti alivoiman ja onnistui tekemään ottelun ensimmäisen maalin tšekkihyökkääjän Radek Kucerikin osumalla. Ensimmäiselle erätauolle joukkueet menivät tasatilanteessa, kun KalPan Jaakko Rissanen ohjasi kiekon maalin kulmalta ohi Roope Taposen vain kaksi sekuntia ennen summeria.
Toisessa erässä Ilves meni uudelleen johtoon, kun Erik Borg laukoi suoraan syötöstä ajassa 25.09. KalPa tasoitti tilanteen jälleen reilut kolme minuuttia ennen erän loppua, kun vahvan ottelun pelannut Teemu Hartikainen laukoi ylivoimalla. Hartikainen teki ottelussa kauden viidennen maalinsa ja vei kolmannessa erässä kotijoukkueen 3–2-johtoon kahden miehen ylivoimalla.
Tasaisessa ottelussa Ilves kampesi kolmannen erän lopulla takaa jo 4–3-johtoon minuutin sisään syntyneillä kanadalaishyökkääjän Luke Henmanin ja slovenialaishyökkääjän Matic Törökin maaleilla.
Kolmannen erän lopussa KalPa onnistui tasoittamaan ottelun vielä ilman maalivahtia Juuso Mäenpään viimeistelyllä. Kolme minuuttia jatkoaikaa ja Patrick Curry varmisti voiton kotijoukkueelle.
HPK:n voittoputki jatkui
Avaa kuvien katselu
Kasvattajaseuraansa tälle kaudelle palannut Harri Kainulainen teki Jukureita vastaan HPK:n kaksi ensimmäistä maalia. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press
Hämeenlinnan Pallokerhon voittoputki kasvoi kolmeen, kun se onnistui voittamaan Jukurit vierasjäällä maalein 3–1. Samalla päättyi mikkeliläisten kahden ottelun voittoputki.
Ensimmäisessä erässä kotijoukkue Jukurit siirtyi johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Topias Hynninen viimeisteli maalin kulmalta Aaron Hakalan syötöstä.
Hämeenlinnalaisten ottelun nimi oli Harri Kainulainen, joka vastasi joukkueen kahdesta ensimmäisestä osumasta. Kainulainen tasoitti avauserässä tilanteen ensin 1–1:een. Toisessa erässä ottelun toinen ja Kainulaisen kauden kolmas maali vei HPK:n 2–1-johtoon vain reilun yhden ja puolen minuutin pelin jälkeen.
Kolmannessa erässä koettiin draamaa, kun Jukureiden maalivahti Matthieu Herpin joutui jättämään pelin kesken puolustaja Kim Johanssonin törmättyä häneen epäonnisesti maalin takana.
Lukko otti revanssin Kiekko-Espoosta
Avaa kuvien katselu
Loistavasti kauden aloittanut Kiekko-Espoo taipui Lukolle vottolaukauskilpailun jälkeen peräkkäisessä back-to-back-kohtaamisessa. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press
Lukko sysäsi Kiekko-Espoon sarjan kärkipaikalta, kun se onnistui kampeamaan 3–2-voittoon voittomaalikilpailun jälkeen. Raumalaiset onnistuivat revanssissa, kun joukkueet kohtasivat myös perjantain SM-liigakierroksella.
Maalittoman avauserän jälkeen ottelun avausosuman teki ylivoimalla kotijoukkue Lukko, kun Mikael Ruohomaa onnistui. Muutama minuutti ja espoolaisten Cameron Hillis toi ottelun tasoihin ohjauksellaan.
Päätöserässä Kristian Näkyvä vei Kiekko-Espoon ensin johtoon maalillaan, mutta joutui joukkueen antisankariksi jäähyllään. Ylivoimatilanteen hyödynsi tällä kertaa Lukon Alex Beaucage, joka vei tasoitusmaalillaan ottelun rangaistuslaukauskilpailuun Ruohomaan syötöstä.
Ruohomaa ja Beaucage nousivat myös ottelun lopullisiksi ratkaisijoiksi, kun espoolaisten maalintekoyritykset epäonnistuivat.
SM-liiga 27.9.
Tappara – Kärpät 3–2 (2–1, 1–0, 0–1)
KalPa – Ilves 5–4 ja. (1–1, 1–1, 2–2)
Jukurit – HPK 1–3 (1–1, 0–1, 0–1)
Ässät – JYP 2–3 (1–0, 1–2, 0–1)
Lukko – Kiekko-Espoo 3–2 vl. (0–0, 1–1, 1–1)
Pelicans – SaiPa 2–5 (1–2, 0–2, 1–1)
TPS – HIFK 1–2 (0–1, 1–1, 0–0)
Sport – KooKoo 5–1 (3–1, 2–0, 0–0)
Muokattu kello 21.15: lisätty kierroksen kolmen viimeisen ottelun tulokset