HIFK nousi pois sarjan viimeiseltä sijalta hakemalla Turusta 2–1-voiton TPS:stä.

Daniel Mäkiaho lähikuvassa.

Avaa kuvien katselu

Daniel Mäkiaho kuittasi helsinkiläisten voittomaalin toisessa erässä. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Haastavan alkukauden jälkeen Helsingin IFK onnistui jättämään SM-liigan jumbosijan taakseen, kun se otti kolmen pisteen voiton TPS:n vieraana maalein 2–1.

Santeri Hartikainen vei vierasjoukkueen 1–0-johtoon, kun ensimmäistä erää oli pelattu ainoastaan puolitoista minuuttia.

Toisessa erässä ottelussa nähtiin tapahtumia, kun TPS:n Lukas Wernblom tasoitti ensin tilanteeksi 1–1. Erän loppupuolella Leevi Teissala ja HIFK:n Niklas Nykyri nujakoivat itsensä suihkuun. Teissala sai tilanteesta lisäksi kahden minuutin väkivaltaisuusrangaistuksen ja HIFK kuittasi ylivoimalla 2–1-johtoon Daniel Mäkiahon maalilla.

– Joukkueen taisteluvoitto. Pelattiin solidi peli ja pikkuisen siinä oli kaverillakin hetkiä, että he olisivat voineet päästä peliin mukaan, mutta kestimme, HIFK:n Petrus Palmu arvioi haastattelussa.

Petrus Palmu tuulettaa.

Avaa kuvien katselu

Petrus Palmu ja HIFK:n joukkue aiemmin tällä kaudella. Kuva: Matti Raivio/All Over Press

Puolustamisessa Palmu korosti pienien asioiden merkitystä asioita, joissa helsinkiläisjoukkue on hänen mukaansa onnistunut parantamaan. Loukkaantumisista koko alkukauden kärsinyt helsinkiläisjoukkue joutui pelaamaan neljällä puolustajalla myös Turussa, kun Nykyrin ohella Bruno Jalasti joutui jättämään pelin kesken.

Kotijoukkue TPS kärsi ottelussa tehottomuudesta, arvioi ensimmäistä kauttaan TPS:n riveissä pelaava Aleksi Saarela. Laukaukset menivät ottelussa turkulaisille 20–18.

– Hyökkäyspähän päästiin, ei siinä ollut ongelmaa. Ollaan alussa meidän prosessissa ja projektissa, ei tässä tarvitse päätä pistää pensaaseen, Saarela sanoi.

Turkulaisten joukkue uudistui laajasti tälle kaudelle. Joukkue on nuori ja se pelaa ensimmäistä syksyään uuden päävalmentajansa Toni Söderholmin alaisuudessa. Söderholm edusti pelaajaurallaan HIFK:ta ja pelasi joukkueen kapteenina satoja liigaotteluita.

– Tietysti nyt harmittaa, kun tappio tuli, mutta sanoisin, että positiivinen pöhinä on päällä. Kyllä se huokuu meidän jutusta, Saarela korostaa.

Aleksi Saarela kaukalossa Sveitsin jääkiekkoliigassa.

Avaa kuvien katselu

Aleksi Saarela siirtyi tälle kaudelle TPS:ään sveitsiläisestä SCL Tigersistä, jossa hän kiekkoili neljän kauden ajan. Kuva: IMAGO/justpictures.ch/ All Over Press

Turkulaiset ovat sarjataulukossa viidentenä. Tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneiden Tapparan ja Ässien kanssa.

– Olemme pelanneet pelejä ja osoittaneet, että osaamme voittaa. En ole huolissani. Olemme saaneet voittoja ja pelanneet pelejä, joihin voimme nojata ja osoittaneet sen, että osaamme pelata 60 minuuttia, Saarela summasi.

Ensimmäisen täyden liigakierroksen päätteeksi sarjan viimeisellä sijalla majailee Ilves, joka on onnistunut saamaan ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan kuusi pistettä. Toiseksi viimeisenä tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneena on Kärpät.

Maalintekijät ja tilastot

Sarjataulukko