Essee|Donald Trumpin henkinen kunto herättää vakavia kysymyksiä, arvioi psykiatrian emeritusprofessori Matti Isohanni.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien vieraileva esseisti.
Yhdysvaltojen vuonna 1946 syntyneestä presidentistä Donald Trumpista ei ole tiedossa keskeisiä terveystietoja. Ulkopuolisen lääkärin ei ole eettisesti oikein arvioida poliitikon terveyttä, joten kuvaan Trumpista käytyä julkista keskustelua sekä yleisellä tasolla ikääntyneiden toimintakykyyn liittyvää tutkimustietoa.
Yhdysvaltojen presidenteistä neljä on kuollut viranhoidon aikana, neljä salamurhattu ja seitsemän murhayritystä on epäonnistunut. Presidentit ovat kuolleet nuorempina kuin hävinneet kilpailijansa, ehkä stressin takia. Sairauksien ja poliittisten erehdysten takia toisen kauden presidenttiehdokkuudesta vetäytynyt, 64-vuotiaana kuollut Lyndon B. Johnson totesi: ”Painajaiseni on olla mies, joka nappia painamalla aloittaa kolmannen maailmansodan.”
Neljäsosan presidenteistä tiedetään kärsineen viranhoitoon vaikuttaneesta mielenterveyshäiriöstä. Heitä olivat esimerkiksi Theodore Roosevelt ja Lyndon B. Johnson (kaksisuuntainen mielialahäiriö), William H. Taft (unihäiriö), Woodrow Wilson, Calvin Coolidge ja Herbert Hoover (masennustila), John F. Kennedy (stimulanttien käyttö) ja Richard Nixon (alkoholin haitallinen käyttö).
Presidentti Jimmy Carter arvioi, ettei ole keinoa varmistaa ydinaseista päättävän toimintakykyä. Laukaisun toteuttaa onneksi useampi ihminen. Nixonin ryyppääminen pakotti hänen lähipiirinsä vahtimaan presidentin käskyjä.
Kuka kontrolloi Trumpia? Ensimmäisen kauden jarrumiehiä ei ole nykyisessä myötäilevässä esikunnassa.
Presidentin sairaus voi johtaa politiikan ennakoimattomuuteen, kuten Suomessa Kyösti Kallion, Risto Rytin, C. G. E. Mannerheimin ja Urho Kekkosen terveysongelmat. Päättäjän on vaikea hakea apua mielenterveysongelmiin. ”Poliitikolle on turvallisempaa käydä ilotalossa kuin psykiatrilla” kärjisti Arnold Hutschnecker, Nixonin omalääkäri, joka sai potkut kouluttautuessaan psykoterapiaan.
Vuonna 2017 julkaistussa kirjassa The Dangerous Case of Donald Trump 27 psykiatria ja muuta mielenterveyden asiantuntijaa arvioi presidentin psyykkistä tilaa. Teos on osin epäluotettava, eikä se ole johtanut konkreettisiin toimiin. Kirja avaa kuitenkin kiinnostavia näkökulmia. Sen pääväittämiä ovat: Trumpin käytöksen taustalla on hypomania, pahanlaatuinen narsismi tai harhaluuloisuus. Hän luo kriisejä, ei ratkaisuja. Hän on sopimaton tehtäväänsä: ”mentally unfit”; ”more bad than mad”.
Yhdysvaltojen presidentillä on suunnaton valta ja vastuu. Carterin aikana vuonna 1979 viallinen tietojärjestelmä kertoi 2 500 ohjuksen lähestyvän Yhdysvaltoja. Vastatoimiin ei ryhdytty. Kennedyllä oli tehokas esikunta sekä taito ratkaista Kuuban ohjuskriisi. Miten Trump toimii, jos hälytys tulee kello kolme yöllä ja aikaa päätökseen on 10–30 minuuttia?
Presidentin toimintakyvyttömyyttä voidaan kompensoida vallansiirrolla perustuslain 25. lisäyksen mukaan. Lisäystä on sovellettu harvoin, eikä vastoin presidentin tahtoa. Kirjassa ehdotetaan – turhaan – jäävitöntä lääketieteellistä työryhmää, joka arvioisi presidentin ja varapresidentin terveyttä ja toimintakykyä vuosittain tai akuutissa tilanteessa heti.
Ihmiskunnan historia on täynnä väkivaltaa. Yksi syy on puoliksi kesyyntyneen ihmispedon valmius ripustautua vallanahneisiin vanhoihin miesjohtajiin, kuten Trump, Vladimir Putin, Xi Jinping, Ali Khamenei tai Benjamin Netanjahu. Tällaisia johtajia ihmiset kivikauteen ja agraariaikaan juuttuneilla aivoillaan äänestävät – ja saavat, mitä ansaitsevat. Etenkin nuorten ja naisten on syytä vastustaa tuhoavuutta, jota vanhat miehet usein edistävät.
Kognitio eli tiedonkäsittely alkaa heikentyä lievästi 70 ikävuoden jälkeen ja merkittävämmin 80 vuoden iässä. Tiedonkäsittelyn häiriötä esiintyy 15–20 prosentilla yli 65-vuotiaista. Keskivaikeasta tai vaikeasta dementiasta kärsii kymmenen prosenttia 75–84-vuotiaista ja 35 prosenttia 85 vuotta täyttäneistä. Trumpin loppukausi voi vaikeutua kognitiivisten ongelmien takia, kuten kävi samaa ikäluokkaa olleille Joe Bidenille, Mannerheimille ja Kekkoselle.
Politiikan helmasyntejä ovat primitiiviset ajatusmallit, jotka ovat yleisiä poliittisessa ajattelussa ja toimissa. Ne madaltavat politiikan tasoa ja heikentävät sääntöperustaista maailmanjärjestystä. Usein seurauksena on sotaisa, autoritaarinen ja populistinen johtaminen.
Optimisti- ja yleistämisvinoumissa poliitikko arvioi osaamisensa yläkanttiin ja uskoo pystyvänsä ratkaisemaan itselleen vieraitakin ongelmia. Toiveajattelu altistaa epäonnistumisiin. Trump uskoo olevansa Jumalan erityisessä suosiossa ja tavoittelee Grönlantia, Gazaa sekä Nobelin rauhanpalkintoa.
”
Voisiko Siperia opettaa Trumpia?
Vähän tietävä luottaa uskomuksiinsa sopivaan (vahvistusharha), ensimmäiseen eteen tulevaan (ankkurointivaikutus) tai helposti mieleen nousevaan (saatavuusharha) tietoon tai näkee asiat mustavalkoisina. Trumpin toiminta on hätäistä ja poukkoilevaa. Hänelle näyttää olevan vain hyviä tai pahoja ihmisiä ja asioita.
Nixonista alkaen yhdeksästä presidentistä raportoinut Bob Woodward on kirjoittanut Trumpista viisi kirjaa, joiden johtopäätös on tyly: Trump ei pysty tietotyöhön, ei luota asiantuntijoihin tai virkamiehiin, ei rauhoita kansaa eikä myönnä virheitään. Hän on vaarallinen maalleen ja väärä mies presidentiksi.
Miksi Trumpia kuitenkin kannatetaan? Trumpin menestys kuvastaa niukasti koulutetun, työttömyys- ja syrjäytymisuhan alla elävän ihmisen kaipuuta amerikkalaiseen unelmaan. Ylimielinen ja huonosti käyttäytyvä mutta urhea, sujuvasanainen ja rikas Trump tuo kannattajilleen toivoa: jos hän pärjää, niin kai vikoineni minäkin? Trump on kannattajiensa mielestä parhaimmillaan silloin, kun on muista pahimmillaan.
Köyhtyvien unelmia uhkaavat kilpailu, digitalisaatio ja globalisaatio. Helppoa tai varmaa työtä on jatkuvasti vähemmän. Rikkaudet lisääntyvät, mutta vaurastumista vaille jäävät keskiluokka, työläiset, mustat sekä latinot. Trump sitoo merkittävän osan kansaa demokraattisiin kanaviin ja saattaa siten osin estääkin epädemokraattisia kehityskulkuja. Ilmiö on Suomenkin historiasta tuttu äärivasemmistossa ja vennamolaisuudessa.
Maailman mahtavimman miehen arvaamattomat teot sysäävät jähmettyneet prosessit liikkeelle, mutta kuinka rationaalisesti?
”Älä anna hyvän kriisin mennä hukkaan”, totesi Winston Churchill. Machiavellin ”hullun miehen strategia” tai autoritaarinen populismi voivat ravistella asioita osin myös siksi, että läntisten demokratioiden politiikka on monesti epäonnistunut kansallisissa ja globaaleissa muutoksissa.
Toisen presidenttikautensa alussa Trump on toiminut aiempaakin kärkevämmin, vaan mitä tapahtuu loppukaudella?
Tämä voi olla toiveajattelua, mutta ehkä Trumpin politiikan laatu voi parantua. Voisiko Siperia opettaa jopa Trumpia, kun hän alkaa suunnata katsettaan presidenttiytensä loppumiseen, omaan kuolevaisuuteensa ja jälkimaineeseensa?
Primitiivinen narsistinen tyydytys, johon liittyvät imartelu, impulsiivinen panettelu, riitely tai omakehu, ei tuota todellista muutosta. Onnistuneeseen trumpilaiseen vallankumoukseen tarvittaisiin kypsää narsismia, jota auttaisi hallinnon ja virkamieskunnan hyödyntäminen sekä kansainvälinen verkostoituminen.
Rohkea ennusteeni on, että toisen kauden edetessä Trumpin primitiivisyys ja arvaamattomuus vähenevät ja valtiomiesmäisyys kasvaa.
Yhdysvaltojen tiedustelu kykeni Adolf Hitlerin persoonallisuutta analysoituaan ennustamaan Hitlerin itsemurhan. Kun Suomi pohtii Trump-politiikkansa, geriatrinen ja psykiatrinen asiantuntemus saattaisivat tuoda lisäarvoa poliittiseen harkintaan.
Kirjoittaja on Oulun yliopiston psykiatrian emeritusprofessori.