Haluatko koko ajan jotain, mutta et tule tyytyväiseksi, vaikka saat sen? Meitä piinaa jatkuva halu haluta jotain, Konstig pohdiskelee.
Avaa kuvien katselu
Muistelen välillä kirjaa, jota joskus aikoinaan selailin divarissa. Kirjan nimi oli jotain sellaista kuin ”Sata puuhaa sadepäivään – tekemistä lapsiperheille”. Se oli täynnä kekseliäitä askartelutehtäviä ja leikkejä. Jogurttipurkit taipuvat yllättävän moneen.
Muistelen kirjaa, koska se vaikuttaa äkkiä niin muinaiselta. Että oli aika, jolloin ihmisten tarvitsi keksiä tekemistä! Joutuivat piirtämään sarjakuvia leivinpaperin läpi ja valamaan omat kynttilänsä.
Enää meidän ei tarvitse keksiä tekemistä. Voimme vain kuluttaa.
Että joskus oli aika, jolloin ihmisten tarvitsi keksiä tekemistä!
Käytämme vapaa-aikamme kuluttaen sisältöä ja kuluttaen rahaa. Yhdistämme nämä: ensin kulutamme sisältöä, jossa arvostellaan uusia kenkiä tai unboxataan ne tehdastuoreena. Harjoitamme kriittistä ajattelua vertaamalla kenkiä toisiin. Tyydytämme löytöretkeilijän vaistomme tutkimalla, mistä verkkokaupasta kengät saisi halvimmalla. Osta-kuvakkeen painaminen on seikkailun kliimaksi.
Heräsin itse miettimään tänä kesänä, kuinka paljon kulutan, ja kuinka paljon teen itse. Kulutan viikossa tuntitolkulla videoita ja tv-sarjoja ja musiikkia korvanapeista. Luen viestejä sata kertaa enemmän kuin kirjoita.. Kun olen katsonut sarjan tai vaikka opettavaisen videon Rooman valtakunnan keisareista, haluan katsoa lisää – ja unohdan saman tien edellisen.
Kuluttaminen on helppoa kivaa. Se tapahtuu sohvalla eikä vie energiaa. Kaikki muu tekeminen vaatii sohvalta poistumisen ja kamalasti energiaa, ja kenellä nyt olisi liikaa energiaa, kun taloustilanne ja politiikka ja sodat ja ilmasto.
Kuluttaminen päihittää harrastamisen. On turhauttavaa opetella tapailemaan pianon koskettimia tai saamaan tennissyöttö ruutuun. On helppoa kivaa katsella, kuinka taiturit soittavat ja pelaavat. Eikä tarvitse vertailla itseään muihin, maailma on täynnä parempia.
Kuluttaminen päihittää harrastamisen.
Ja niin tekeminen vaihtuu kuluttamiseen: penkkiurheilu korvaa urheilun, tv:n keramiikkakisat savenvalannan, matkailuohjelmat matkustamisen. Katsomme kuinka toiset ihmiset tekevät asioita videolla. Katsomme kuinka kolmannet reagoivat siihen kun toiset tekevät.
Kuluttajaistuminen on mennyt meissä luihin ja ytimiin asti, identiteettiin. Me luomme identiteettiämme kuluttamalla, siis vastaamme kysymykseen: kuka minä olen?
Ammatti tai asuinpaikka, historia tai suku ei enää määrittele meitä. Kuka vain voi olla mitä vain – kuluttamalla. Tarvitsee vain kuluttaa uutta sisältöä ja uutta rahaa.
Seuraan uusia tilejä ja ostan uusia kamppeita: tänä syksynä minusta tulee uusi ihminen. Nyt olen crossfittaaja. Olen joogaaja. Olen moottoripyöräilijä. Olen vegaani. Olen gamer. Minulla on hajuvesiharrastus, se tarkoittaa, että ostan uuden hajuveden aina kun olen kyllästynyt edelliseen.
Luomme identiteettiämme kuluttamalla.
On liian laiskaa sanoa että dopamiinitalous, jonka narkoosissa kellumme, on kapitalismin syytä. Kapitalismi on vain taitava hyödyntämään ihmisen luontaisia vaistoja. Ranskalaisfilosofi René Girard opettaa, että ihmiset katsovat, mitä muut haluavat, ja haluavat samaa. Markkinatalouden neronleimaus on vain kiihdyttää tämä täyteen laukkaan.
Haluan saman trendikkään juomamukin kuin influensserilla on, koska muutkin haluavat sellaisen. Haluaminen ei lopu koskaan, koska mukin saaminen tyydyttää vain halun tuohon mukiin, mutta ei itse halua. Haluan uuden lookin syksyksi, samanlaisen kuin muutkin haluavat.
Tämä on näitä hassuja taisteluja, joita yltäkylläisyydessä elävät ihmiset joutuvat käymään. Mikä avuksi? Pitää opetella taas toimimaan ja tekemään itse, eikä passivoitua seuraamaan muita. Pitää jättää korvanapit joskus kotiin kävelyllä ja miettiä omia ajatuksia, kuten: mitä voisin tehdä?
Voisin kokata uuden ruokalajin. Soittaa taas kitaraa. Opetella uuden korttipelin. Opetella heittämään pelikorttia. Ilmoittautua alkeiskurssille. Poimia kirjan divarista ja puhua siitä elävien ihmisten kanssa.
Voisin hitto vie jopa rakentaa jogurttipurkeista sen pirun lankapuhelimen ennen kuin kuopuskin on jo liian iso.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka tahtoo kulutuksessaan satsata määrän sijasta laatuun – ja rakensi sen jogurttipurkkipuhelimen.