Kuva: UPM Oyj. Kuvaaja: Matti Immonen.
Osakekurssit ovat nousseet kuluvan vuoden alusta varsin hyvin. Tulosten kasvu on ollut Yhdysvalloissa vahvaa, mutta Euroopassa olematonta. Analyytikot ennustavat tuloskasvun kiihtyvän ensi vuonna ja myös seuraavana vuotena.
Eurosijoittajan kannalta euron arvon nousu kuluvan vuoden alusta on käytännössä nollannut Yhdysvaltojen tärkeimpien indeksien tuoton vuoden alusta laskettuna.
Helsingin pörssin tärkeimmät indeksit ovat nousseet vuoden alusta suuria pörssi-indeksejä ripeämmin, mikä johtuu osittain jälkeenjääneestä kurssikehityksestä verrattuna esimerkiksi USA:n S&P 500- tai Euroopan Stoxx 600 -indekseihin.
Helsingin pörssin päälistan yhtiöiden nettotulossumma tulee laskemaan vuonna 2025, erityisesti johtuen perusmetallien valmistajien ja metsäteollisuuden sekä Nokian heikosta tuloskehityksestä. Suhdannesyklisten toimialojen tulosparannusta ei tulla näkemään myöskään kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.
Esimerkiksi metsäteollisuuden keskeisimmän tuotteen, sellun, hintakehitys on markkinoilla ollut heikko viime vuoteen verrattuna.
Tuoreimpien myyntihintatilastojen mukaan pitkäkuituisen havusellun keskihinta (USD) Euroopan markkinoilla on laskenut vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä 4,6 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, ja laskua vuoden 2024 kolmanteen neljännekseen verrattuna on kertynyt 6,0 prosenttia. Lyhytkuituisen lehtipuusellun keskihinta Euroopan markkinoilla (USD) on laskenut vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä 12,3 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, ja laskua vuoden 2024 kolmanteen neljännekseen verrattuna on kertynyt peräti 24,7 prosenttia.
Kiina painaa selluhintoja alas
Kiina on selluloosan suurin ostaja maailmanmarkkinoilla. Kiina toi maahan vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla sellua 6,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2024 vastaavalla jaksolla. Nykyinen varastotaso Kiinan satamissa on noin 1,9 miljoonaa tonnia, eli lähes UPM-Kymmenen Uruguayn uusimman sellutehtaan vuosituotannon verran.
Sellun keskihinta Kiinan markkinoilla on laskenut pitkäkuituisella havusellulla vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä 3,3 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, ja laskua vuoden 2024 kolmanteen neljännekseen verrattuna on kertynyt 9,7 prosenttia. Lyhytkuituisen, eli valtaosin eukalyptussellun, keskihinta Kiinan markkinoilla kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä on laskenut 8,8 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, ja vuoden 2024 kolmanteen neljännekseen verrattuna laskua on kertynyt peräti 21,7 prosenttia.
Kuva: Hannu Angervuo.
Vuoden 2025 viimeisen neljänneksen havusellun futuurihinnat Euroopassa ja Kiinassa ovat pysyneet käytännössä ennallaan kuluvan vuoden toiseen neljännekseen verrattuna, mutta vuoden takaiseen verrattuna Euroopan futuurihinta on paikallaan, kun taas Kiinan hinta on 11,4 prosenttia vuoden takaista neljännestä alempana.
Vuoden 2025 viimeisen neljänneksen lyhytkuituisen lehtipuusellun futuurihinnat Euroopassa (+3,0 prosenttia) ja Kiinassa (+4,4 prosenttia) ovat pienessä nousussa verrattuna vuoden 2024 kolmanteen neljännekseen, mutta laskua on kertynyt Euroopassa 2,8 prosenttia ja Kiinassa 4,8 prosenttia vuoden takaiseen eli vuoden 2024 neljänteen neljännekseen.
Näistä luvuista voi päätellä, että kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen tulokset ovat heikkoja toisen neljänneksen tuloksiin verrattuna, mutta erityisen heikkoja vuoden takaisiin kolmannen neljänneksen tuloksiin verrattuna.
Tulosparannusta ei ole myöskään odotettavissa kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä johtuen heikosta futuurihintojen kehityksestä.
Metsäyhtiöiden tulokset saattavat mennä pakkaselle kolmannella vuosineljänneksellä
On mahdollista ja jopa todennäköistä, että useiden sellun tuottajien tulos rahoituserien jälkeen on miinusmerkkinen ainakin kolmannella neljänneksellä.
Stora Enso ja Metsä Board raportoivat kolmannen neljänneksen tuloksen 23. lokakuuta ja UPM-Kymmene 29. lokakuuta. Vuoden 2024 kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli Metsä Boardilla 41,9 miljoonaa euroa, Stora Ensolla 175 miljoonaa euroa ja UPM-Kymmenellä 291 miljoonaa euroa.
Sellun vuoden 2024 kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli UPM-Kymmenellä 190 miljoonaa euroa ja vuoden 2025 toisella neljänneksellä 56 miljoonaa euroa. Stora Ensolla sellun liikevoitto vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä oli 43 miljoonaa euroa ja vuoden 2025 toisella neljänneksellä 21 miljoonaa euroa.
UPM-Kymmenen kolmannen neljänneksen tulos julkistetaan 29.10.2025, ja seuraavana päivänä irtoaa syksyn osinkona 0,75 euroa eli noin 3,3 prosenttia nykykurssille. UPM-Kymmenen osake on laskenut vuoden alusta lähes 15 prosenttia ja Stora Enso R-osake 7,3 prosenttia.
UPM-Kymmenen osakkeen vaihto kesän jälkeen on ollut suurta. Aamupäivisin vaihto Helsingin pörssissä on ollut 2–6 miljoonaa euroa, ja koko päivän vaihto on ollut tyypillisesti 25–60 miljoonaa euroa. Myyjät tulevat markkinoille myöhään iltapäivällä, eli myyjät mitä ilmeisimmin ovat amerikkalaisia rahastoja ja sijoittajia.