Vanhan television voi vielä säästää kierrätykseltä. Noin sadan euron arvoinen mediaboksi antaa vanhallekin televisiolle lisää elinikää. Iltalehti Plus Extra keräsi myös vinkit uuden television ostajalle.


Televisiokaupoille kannattaa lähteä kahdella peruskysymyksellä. Kuvituskuva. Antti Mannermaa
Nykyaikainen älytelevisio voi vanheta herkästi ennen aikojaan käyttöjärjestelmän päivitysten loppumisen myötä. Tekniikassa kuitenkin vielä tässä vaiheessa riittäisi elinikää.
– Vanhan television saa päivitettyä helposti ajan tasalle hankkimalla erillisen mediatoistimen, Mikrobitin toimittaja Kaj Laaksonen kertoo Iltalehden Plus Extra -artikkelissaan.
Noin satasen hintainen mediatoistin tuo televisiolle lisää elinvuosia ja nopeuttaa hidastuneen television toimintaa. Laitteiden hintahaitari on noin 45–220 euroa. Halvimpaan laitteeseen ei kuitenkaan Laaksosen mukaan kannata sortua.
– Monesti ongelmana on myös alimitoitettu tekniikka. Käyttö on hidasta, ja laite reagoi kaukosäätimeen hitaasti. Monissa malleissa mediasoitinta voi ohjata television kaukosäätimellä tai jopa puhelimella. Nämä kannattaa kuitenkin tarkistaa etukäteen, Laaksonen kirjoittaa.
Pääset lukemaan Iltalehden Plus Extrassa julkaistun vertailun Suomessa myynnissä olevista mediatoistimista alla olevasta linkistä.
Mikä ihmeen LCD, Oled, Mini-led?
Laaksonen keräsi kattavat vinkit myös uuden television ostajalle. Artikkelissa avataan lukijalle television näyttöjen tekniikkaa ja kerrotaan, mitä eroja näissä on.
Päällisin puolin televisiot voivat vaikuttaa keskenään samanlaisilta, mutta erot ovat huomattavat. Kuluttajalle riittää televisiokaupoilla alkuun kuitenkin kaksi ydinkysymystä.
– Lukemattomien erilaisten televisioiden tarjonta voi tuntua aluksi hämmentävältä. Ylitarjontaa voi alkaa rajata kahdella kysymyksellä: minkä verran olet valmis maksamaan ja minkä kokoinen television pitäisi olla?
Näiden kysymysten jälkeen television ostajan on syytä miettiä tekniikkaa syvemmin. Laaksonen avaa jutussaan televisiotekniikoiden erot ja antaa vinkit siihen, mitä uutta ostaessa kannattaa ottaa huomioon. Pääset lukemaan jutun alla olevasta linkistä.