Suomalainen miljonääri luki elokuussa Ylen artikkelin Portugalista. Haastattelimme siinä lissabonilaista Ana Varelaa, joka uhkasi joutua kadulle neljän lapsensa kanssa, koska hänellä ei ollut varaa vuokranmaksuun kallistuneessa kotikaupungissaan.

Miljonääriyrittäjä päätti yhtiökumppaninsa kanssa lahjoittaa Varelalle 10 000 euroa rahaa.

– Näin mahdollisuuden, että Ana voi saada maksettua noin vuoden vuokrat. Eli lahjoituksesta on suora hyöty, joka voi muuttaa koko tilanteen, miljonääri sanoo.

Nyt miljonääri kertoo, miksi päätyi epätavalliseen ratkaisuun. Julkaisemme artikkelin poikkeuksellisesti nimettömänä. Miljonääri pelkää, että mikäli hän puhuisi nimellään, hän voisi menettää työnsä ja saada ikävää julkisuutta. Uusia lahjoituspyyntöjä voisi myös tulla hallitsematon määrä.

Lahjoittajan henkilöllisyys on Ylen tiedossa.

Henkilö katsoo ulos ikkunasta huppu päässään.

Avaa kuvien katselu

Suomalaismiljonääri. Kuva: Yrittäjän kotialbumi”Kapitalismissa harvat voittavat”

Miljonääri kertoo, että hänelle tuli Ylen jutun lukemisesta olo, että maailma on epäreilu paikka.

– Juttu oli esimerkki siitä, kuinka kapitalismi ei toimi hyvin. Tässä järjestelmässä harvat voittavat ja monet häviävät. Ana on yksi häviäjistä.

Miljonääri itse kuuluu niihin, joita hän nimittää kapitalismin voittajiksi. Hänen yrityksensä on menestynyt kansainvälisesti sen myötä, kun asuntojen lyhytaikainen vuokraus Airbnb:n kaltaisilla sivustoilla yleistyi ja muuttui ammattimaiseksi liiketoiminnaksi.

Elokuun artikkelissa kerroimme, kuinka juuri lyhytvuokraus ja hyvätuloisten ulkomaalaisten muuttoaalto Lissaboniin ovat aiheuttaneet kaupunkiin asuntokriisin.

Videossa Ana Varela kertoo Ylen haastattelussa lastensa reaktiosta heitä uhanneeseen häätöön:

Yrittäjä sanoo ymmärtävänsä oman vastuunsa tässä yhtälössä. Kun häneltä kysyy, tunteeko hän siitä syyllisyyttä, hän vastaa kertomalla tarinan kymmenen vuoden takaa. Hän ei silloin vielä ollut miljonääri vaan aloitteleva yrittäjä, joka perusti uutta liiketoimea. Toinen menestynyt startup -yrittäjä kysyi häneltä tuolloin, miten maailmasta tulee parempi paikka, jos hänen yrityksensä lyö läpi.

– Ainoa mitä keksin vastaukseksi oli, että jos me menestymme, maailmaan tulee varmaan enemmän asunnottomia. Kaveri vastasi, että se ei ole kovin motivoiva juttu firman perustamista varten. Olen miettinyt tuota tilannetta kymmenen vuoden ajan, hän sanoo nyt.

Ja nyt hänellä on kysymykseen toisenlainenkin vastaus: jos hän ei olisi perustanut yritystä, joku muu olisi tehnyt sen. Mahdollisesti joku, joka ei olisi halunnut auttaa rikkauksillaan ketään.

Sellainen ihminen on suomalaisyrittäjän mukaan esimerkiksi multimiljardööri Elon Musk. Musk on julkisuudessa suhtautunut kriittisesti hyväntekeväisyyteen.

Lyhytvuokrauslukkoja roikkuu Lissabonissa.

Avaa kuvien katselu

Lyhytvuokra-asuntojen avaimia varten tarkoitettuja lukkoja roikkui rivissä Alfaman historiallisessa kaupunginosassa Lissabonissa kesäkuussa 2025. Kuva: Ana Brígida/Yle

Miljonääri sanoo haluavansa itse kuulua mieluummin Microsoftin perustaja ”Bill Gatesin porukkaan”. Gates on tehnyt säätiönsä kautta paljon hyväntekeväisyyttä ja ilmoitti hiljattain lahjoittavansa loputkin arviolta 200 miljardin omaisuudestaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.

Ana Varelalle lahjoittanut miljonääri sanoo, ettei koe vallitsevaa talousjärjestelmää arvoihinsa sopivaksi. Hän toteaa, ettei hänellä kuitenkaan ole tarpeeksi valtaa sen muuttamiseksi.

– Näen itseni mukavana ja eettisenä ihmisenä. Yritän tehdä sen minkä voin näissä rajoissa. Jos yritykseni ei menestyisi, ei minulla olisi mahdollisuutta auttaa Anaa. Mutta se ei tarkoita, etten voisi kritisoida pelin sääntöjä.

Lyhytvuokrausta rajoitetaan useissa kaupungeissa

Euroopan turistikaupunkien asukkaat osoittavat usein mieltään ulkomaalaisia, turismia ja lyhytvuokrausta vastaan. Suositut kaupungit ovat heränneet asuntopulaan ja rajoittaneet asuntojen lyhytaikaista vuokraamista. Lissabon ei myönnä uusia lyhytvuokralupia, ja Barcelona aikoo luopua toiminnasta kokonaan.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma käsitteli elokuussa matkailun ongelmia ja tulevaisuutta. Ohjelmassa käydään myös asuntokriisin vaivaamassa Lissabonissa:

Matkailu muutoksessa ilmastonmuutoksen ja massaturismin paineessa

Radio-ohjelmassa puhutaan matkailun tulevaisuudesta, massaturismista ja lyhytvuokrauksesta. Ohjelmassa käydään Lofooteilla ja Lissabonissa.

Miljonääri on itse asunut monessa kaupungissa maailmalla, ja hän ja hänen yrityksensä hyötyvät lyhytvuokraustrendistä. Vaikka hän tunnustaa alan karut seuraukset kuten asunnottomien määrän kasvun, hänen mukaansa alan hyödyt ylittävät kuitenkin yhä haitat.

Jakamistalouteen perustuva idea helpottaa ihmisten liikkuvuutta, ja sen avulla asuinkäyttöön sopivat huoneet ja asunnot saadaan käyttöön. Lisäksi ihmiset saavat vuokraamisesta lisätuloa.

Suomessakin on ajettu läpi rajoituksia lyhytvuokraukseen. Miljonäärin mukaan se on ”täyttä hulluutta”.

Mies ja matkalaukkuja vetäviä turisteja Lissabonissa.

Avaa kuvien katselu

Turistit saapuivat Alfaman kaupunginosaan Lissabonissa kesäkuussa 2025. Alueella kaksi kolmesta asunnosta on lyhytvuokrauksessa. Kuva: Ana Brígida/Yle

– Suomen on muutenkin jo hankala houkutella töihin maailman huipputekijöitä. Toki se saattaa johtua huonosta säästä, puuttuvista lentoyhteyksistä, vähän rasistisesta ilmapiiristä tai korkeasta verotuksesta. Ei auta, että poistetaan heidän mahdollisuutensa löytää kämppä.

Sen miljonäärikin myöntää, että Barcelonan kaltaisissa kaupungeissa lyhytvuokraus on äitynyt ongelmalliseksi.

– Silloin tulee ongelmia, kun rikkaat, joiden ei tarvitse tehdä töitä, ostavat asuntoja ja jättävät ne tyhjilleen tai lyhytvuokraukseen. Vuokrat nousevat ja pienipalkkaisella ravintolatyöntekijällä ei ole enää varaa asuntoon.

Ana Varela löysi asunnon

Miljonääri ei usko, että lyhytvuokrauskiellot ratkaisevat turistikaupunkien ongelmia. Hän ottaa esimerkiksi New Yorkin. Kaupunki päätti kaksi vuotta sitten kieltää lyhytvuokrauksen, jotta vuokrat madaltuisivat. Ne ovat kuitenkin jatkaneet nousuaan. Samalla turismista saadut tuotot ovat vähentyneet ja hotelliyöt kaupungissa kallistuneet.

Lissabonin yltynyt massaturismi on miljonäärin mukaan kyllä ”hirveä asia”, mutta se tuo kaupungille tuloja, joista se hyötyy. Portugali on houkutellut maahan paitsi rikkaita ulkomaalaisia, myös suuren määrän kehitystä ja investointeja. Samoin matkailu elvyttää joitain syrjäisiä paikkoja, joissa asuvilla ei muuten olisi tulonlähdettä.

Matkailijat ruokailevat Lissabonissa.

Avaa kuvien katselu

Turistit ruokailivat Lissabonin keskustassa kesäkuussa 2025. Kuva: Ana Brígida/Yle

– Voi myös ajatella, että lentokenttiä työkseen siivoavalla Ana Varelalla on työ, koska turistit tulevat Lissaboniin lentokoneilla.

Miljonääri uskoo, että asuntojen lyhytaikainen vuokraaminen jatkaa kasvuaan ja rikkaat rikastumistaan. Kehityksen voisi katkaista se, jos ihmiset kyllästyisivät lopullisesti ”peliin ja sen sääntöihin”, hän sanoo.

– Kun näin tapahtui Ranskassa 1700-luvulla, otettiin giljotiinit esiin. Voi olla, että samankaltainen tulee jossain vaiheessa eteen. Minullehan se ei olisi hyvä, koska olisin ensimmäisenä jonossa.

Lissabonilaista perheenäiti Ana Varelaa miljonäärin ja hänen yhtiökumppaninsa lahjoitus auttoi. Varela kertoo nyt Ylelle saaneensa vuokra-asunnon Lissabonista. Se on pieni ja siinä on vain yksi makuuhuone, mutta hän ja hänen neljä poikaansa ovat silti onnellisia, hän viestii.