Wayne Rooney avautui entisen pelikaverinsa haastattelussa.

Coleen Rooney (oik.) on pysynyt miehensä rinnalla kohujen keskellä. AOP

Wayne Rooney on ollut lehtien otsikoissa siitä lähtien, kun hän debytoi Valioliigassa Evertonin paidassa jo 16-vuotiaana.

Aluksi teinitähti nousi puheenaiheeksi maaleillaan, mutta myöhemmin lehdet ovat kertoneet myös Rooneyn uskottomuudesta, villeistä juhlista ja alkoholiongelmasta.

Kaikkien kohujen keskellä hän on kuitenkin saanut aina tukea vaimoltaan Coleenilta.

– Luulen, että olisin kuollut, jos hän ei olisi ollut rinnallani, Rooney paljastaa entisen seurakaverinsa Rio Ferdinandin haastattelussa.

Maalitykki pöllytti verkkoja illasta toiseen, vaikka hän juhli pelien ulkopuolella villisti.

– Kävin treeneissä, viikonloppuna tein kaksi maalia ja sitten jatkoin juomista kaksi päivää putkeen, Rooney kertoo.

Krapulaansa hän yritti peitellä silmätipoilla, purukumilla ja after shave -voiteilla.

Coleen-vaimonsa Rooney tapasi ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin he alkoivat seurustella.

– Hän tiesi, että olen hieman villi. Rakastin jalkapalloa, ja se oli minulle pakkomielle, mutta rakastin myös juhlimista iltaisin.

Ilman vaimon tukea homma olisi todennäköisesti lähtenyt aivan lapasesta.

– Joskus olen miettinyt, miksi hän tekee näin. Miksi hän kertoo, että minun ei pitäisi tehdä sitä ja tätä. Hän on pitänyt minusta huolta, koska minusta on täytynyt pitää huolta.

Vaimo sai pidettyä Rooneyn sen verran aisoissa, että hänestä tuli Manchester Unitedin kaikkien aikojen paras maalintekijä, joka mätti myös maajoukkueessa 53 osumaa.

– Hän tekee kaiken sen eteen, että voisin olla paras mahdollinen pelaaja ja ihminen. Se on ärsyttävää, mutta hän pitää minut kurissa. Hän on tehnyt sitä jo 20 vuotta.

Lokakuussa 40 vuotta täyttävän megatähden peliura alkoi kääntyä jyrkkään laskuun jo kymmenen vuotta sitten, kun hän oli vielä parhaassa peli-iässä. Rooney pisti nappulakengät naulaan lopulta vuonna 2021.

Peliuran jälkeen Rooney on toiminut managerina Derbyssä, D.C. Unitedissa, Birminghamissa ja Plymouthissa, mutta menestystä ei ole juuri tullut.

Nykyään herra toimii BBC:n jalkapalloasiantuntijana.

Siirry Telkkuun