Kari Pekonen
Eicca Toppinen muistaa ystäväänsä.
Kulttuuri- ja musiikkitoimittaja on kuollut. Asiasta kertoi hänen läheisensä Facebookissa lauantaina (27.9.). Ensimmäisenä kuolemasta uutisoi Aamulehti.
Arkistovideo: Muistatko nämä bändit?
Tamperelainen Petri menehtyi 26. syyskuuta pitkän sairauden jälkeen. Hänen hautajaisiaan vietetään perheen kesken.
Marko Lämsä
katso
29.4. 17:11
47-vuotiaana kuollut tangokuningas yritti paluuta suosikkiohjelmassa – näin kävi
Marko Lämsä yllätti tv:ssä.
Vaikuttava ura
Petri teki pitkän uran, jonka aikana hän keskittyi pitkälti esimerkiksi musiikkikirjoihin. Hänen käsialaansa on esimerkiksi elämäkerta Eicca – Yhdistävä tekijä (2023). Myös edesmenneen elämästä kertova Alexi Laiho – Kitara, kaaos § kontrolli (2019) on hänen kirjoittamansa.
Sekä Eicca että Alexi ovat merkittäviä henkilöitä suomalaisessa musiikissa; 41-vuotiaana kuollut Alexi oli Children of Bodom -bändin perustaja, kun Eicca puolestaan vaikuttaa Apocalypticassa.
Abba
ulkomaat
21.5. 12:29
Abban suuri suru
Kun Abban jäsenet seuraavan kerran kuulevat kappaleensa Thank You for the Music kertosäkeen, se varmasti tuo tunteet pintaan.
Ystävä suree
Eicca muistelee Petriä Facebook-julkaisussa, jonka hän jakoi sunnuntaiaamuna (28.9.).
– Heräsin tänään todella surullisiin uutisiin… hyvä, vanha ystäväni Petri Silas on menehtynyt eilen pitkien terveysongelmien jälkeen. Petri oli yksi tärkeimmistä hahmoista suomalaisessa musiikkijournalismissa, Eicca kirjoittaa.
– Tein lukemattomia syväluotaavia haastatteluita hänen kanssaan Apocalyptican alkuajoista lähtien, hän kirjoitti esisanoja joillekin albumeillemme ja vuosina 2020–2023 sukelsimme syvään päähän omaelämäkertaani kirjoittaessamme.
Eicca jatkaa kehumalla Petriä suurisydämiseksi, positiiviseksi ja mieleltään älykkääksi ihmiseksi sekä välittäväksi ja rakastavaksi aviomieheksi ja isäksi.
– Ja Petrille kevyet mullat, Eicca päättää kirjoituksensa.