Brittihovin ja kuninkaallisen suvun kesken on vielä tänäkin
päivänä mahdollista elää kuin kuninkaallisten kulta-aikaan, mutta aina se ei
ole helppoa. Kentin prinssi on onnistunut surffailemaan luksuksen keskellä läpi elämänsä ja ponnistanut vararikosta takaisin monimiljonääriksi.
Kuningatar serkku, Kentin prinssi Michael syntyi 1942 Kentin
herttuan, prinssi sekä Kreikan ja Tanskan prinsessa nuoremmaksi
pojaksi. Marina oli prinssi serkku. Brittihovissa Michael oli syntyessään
kruununperimysjärjestyksessä seitsemäs.
Kentin prinssi ja prinsessa Michael osallistuivat Kentin herttuattaren hautajaisiin hiljattain.
AOP
Elämä alkoi loistokkaissa merkeissä, kun Michaelilla oli
viisivuotiaana rooli Elisabetin ja prinssi Philipin häissä ja hän edusti myös
Elisabetin kruunajaisissa.
kuninkaalliset
2.3.2024 20:30
Lady Gabriellan miehen kuolinsyy selvisi: Katastrofaalinen päävamma, ase löydettiin
Thomas Kingston menehtyi traagisesti viime sunnuntaina.
Vaimovalinta kohautti
Skandaalit alkoivat niinikään jo varhain. Avioliitto
itävaltalaisen paronitar kanssa oli paheksuttu,
koska kyseessä oli eronnut nainen ja ensimmäinen avioliitto piti mitätöidä
ennen kuninkaallisia häitä. Morsiamen katolilaisuuden vuoksi Michael joutui
pois kruununperimysjärjestyksestä, mutta palasi myöhemmin vuoden 2013 lakimuutoksella brittikruunun
perijöihin, jossa hän on nykyisin sijalla 53.
Näyttävä pariskunta juhli Monacon ruhtinaan häitä 2011.
AOP
Koska vaimo on aatelinen, vaan ei kuninkaallinen, hänen virallinen
tittelinsä ei ole Kentin prinsessa Marie-Christine, vaan aviomiehen mukaan
Kentin prinsessa Michael.
Asuminen herätti raivoa
Prinssiparin asumiskuvioista on vuosien saatossa tullut sanomista
useaan otteeseen. Vuonna 1978 pariskunta sai kuningattarelta häälahjaksi
oikeuden asua Kensingtonin palatsin hulppeassa asunnossa numero 10 alle sadan
euron viikkovuokralla. Julkisuudessa asiasta tuli kohu ja kuningatar ilmoitti
pian maksavansa omasta pussistaan käypää vuokraa valtiolle parin asumisesta.
Läheisten serkusten kohtaaminen vuonna 2016.
AOP
Michael vaimoineen hankki 1980 myös poikkeuksellisen, Buckinghamshiressä
sijaitsevan Nether Lypiattin kartanon tiluksineen. Jopa brittimittapuulla
erityinen kartano on rakennettu 1700-luvulla. Rahapula pakotti kuitenkin prinssin
myymään kartanon vuonna 2005. Kartano myytiin noin kuudella ja puolella
miljoonalla eurolla.
Brittiylimystön ytimessä Kentit ovat päässeet kerta toisensa jälkeen Buckinghamin palatsin parvekkeelle. Kuva vuodelta 2010.
AOP
– Rakastimme taloa todella, todella paljon ja
olimme onnekkaita kun saimme pitää sen niin pitkään, Michael tunnelmoi
brittimedialle jälkeenpäin.
Vuonna 2008 pariskunta ilmoitti maksavansa jatkossa itse Kensigtonin
palatsin asunnon markkinahintaisen vuokran.
Britannian hovi:
kuninkaalliset
5.9. 14:09
Brittihovilta suru-uutinen
Herttuatar Katharine on kuollut.
Etuja ja arvostelua
Prinssin elämän ristiriitaisuksia on ollut se, että hän on
usein edustanut virallisissa yhteyksissä hovia, mutta ei ole kuitenkaan
ollut oikeutettu saamaan valtion rahoitusta elämälleen. Valtaosa työtehtävistä
on ollut kuitenkin hyväntekeväisyyttä. Prinssi on jäsenenä yli sadassa
hyväntekeväisyysorganisaatiossa.
2019 juhlittiin pariskunnan tyttären, Lady Gabriellan häitä. Ainoan tyttären avioliitto päättyi 2024 miehen itsemurhaan.
aop
Vastaavasti palkalliset liiketoimet ovat ajautuneet kerta
toisensa jälkeen harmaalle alueelle. Prinssiä on syytetty kuninkaallisen
statuksen väärinkäytöksistä henkilökohtaisen hyödyn saamiseksi. Samoin sanomista
on tullut erilaisten etujen vastaanottamisesta ja brittilähetystöjen käytöstä
ilmaisina hotelleina ympäri maailman, vaikka kyse olisi ollut yksityisistä matkoista.
Kohuista huolimatta karismaattinen prinssipari on kerta toisensa jälkeen tehnyt vaikutuksen, missä liikkuukaan.
AOP
Prinssipari on kuitenkin ollut oikeutettu maksettuun
suojeluun Britanniassa ja ulkomailla, mikä on taas herättänyt keskustelula,
koska juuri tämä oikeus poistettiin prinssi ja .
Venäläisten suosikki
Michael on brittihovin jäsenistä lähinnä Venäjän viimeistä
tsaariperhettä ja sukujuuret ulottuvat aina tsaari :n saakka. Prinssi
myös puhuu täydellistä venäjää. Michael on ystävystynyt Venäjällä hieman
liikaakin ja päässyt piireihin presidentti myöden. Venäjä-kytkösten
uskotaan myös vaikuttaneen siihen, että prinssin varallisuus on viimeisinä
vuosikymnmeninä kasvanut yllättäen kymmeniin miljooniin euroihin.
Vuonna 2003 läheisiä välejä Putinin kanssa ei vielä paheksuttu.
AOP
Prinssi jäi kiinni muun muassa siitä, että venäläisoligarkki
lähetti hänelle säännöllisesti isoja summia rahaa yksityissihteerin kautta ja ilmeisimmin
piireihin pääsemistä vastaan. Michael on myös koittanut käyttää
vaikutusvaltaansa esimerkiksi venäläisten oligarkkien kansalaisuusasioissa
Britanniassa.
Joutui huijauksen uhriksi
Kuolinisku Michaelin ja Readingin markiisin pyörittämälle
konsulttitoiminnalle oli toimittajien haaviin jääminen 2021. Prinssi
yrityksineen lupasi toimittajien esittämälle valeyritykselle zoom-kokouksessa väylän Venäjän tärkeimpien vaikuttajien piiriin, jopa Putiniin saakka.
Prinssi Michael kuunteli 2022 kuulutuksia kuningas Charles III:n kruunaamisesta isoveljensä ja suvun päämiehen, prinssi Edwardin eli Kentin herttuan kanssa. Keskellä Gloucesterin herttuatar Birgitte.
AOP
Tarjolla oli
myös hovin sääntöjen vastaisesti mahdollisuus käyttää Kensigtonin palatsin
tiloja mainosvideoon. Palveluilla oli luonnollisesti järkyttävän korkeat
hintalaput. Media raivostui ja kriitikot vaativat jopa Hänen kuninkaallinen
korkeutensa -tittelin poistamista. Kuningatar kuitenkin seisoi serkkunsa
tukena.
Ennennäkemätön esittely
kuninkaalliset
23.7. 21:00
Kuningatar Elisabetille iso kunnianosoitus – rahvas pääsee osalliseksi
Pääsyä vuonna 2020 kuolleen monarkin yksityisvalintoja kollaamaan joutuu odottamaan vielä ensin vuoteen asti.
Vaimo aiheutti rasismikohun
Vanhan maailman ylellisyydellä ärsyttävien siniveristen
skandaaleihin kuului myös hovin vuoden 2017 joulutapaaminen, jolloin prinsessa
Michael kuvattiin saapumassa tilaisuuteen koruvalintanaan niin sanottu
mustasukuisen rintaneula. Kyseessä on menneiden vuosisatojen taidetyyli, jossa Saharan
eteläpuolisen Afrikan ihmisiä kuvattiin usein patsaissa pitelemässä tarjotinta
tai kynttilää.
Tämä rintakoru aiheutti rasismikohun 2017.
AOP
Nykyisin aiheen korut ja patsaat on koettu rasistisiksi ja
kuuluvan kulttuurisen omimisen piiriin.
Korun ajateltiin olleen rasistinen viesti paikalla olleelle
herttuatar Meghanille, jonka äiti on tummaihoinen. Itävallan aatelisto oli
laajalti natsimyönteinen sodan aikana ja myös prinsessan isä kuului niin
natsipuolueeseen kuin SS-joukkoihin.
Tuttu vieras Suomessa
Prinssi Michael on myös siitä poikkeuksellinen brittikuninkaallinen,
että hän on viihtynyt hyvin Suomessa. Ensikertaa prinssi suhaili Suomessa
Pietariin suuntautuneen hyväntekeväisyysrallin myötä 1999. Tuolloin menopelinä
oli oma Bentley.
Vuonna 2017 Helsingin ritarihuoneella illallisseuralaisena Suomen Atlantti-seuran pääsihteeri Terhi Suominen.
bRITTILÄINEN KAUPPAKAMARI
Kaksi seuraavaa vierailua olivat vuosina 2017 ja 2022 brittiläisen
kauppakamarin vieraana ja prinssiä kohdeltiin kuin valtionpäämiestä ikään, tiiviillä
ohjelmalla ja näyttävillä juhlaillallisilla julkkiskasvojen kera. Prinssi myös
kehui auliisti suomalaisten vieraanvaraisuutta.
Media jaksoi innostua prinssin vierailusta Helsingin Svenska klubbenilla 2022.
Seiskan arkjisto
Prinssi nauratti sujuvasti myös Karita Mattilaa kolmannella vierailullaan 2022.
Seiskan arkisto
– Jos vain löydän syyn, niin palaan mielelläni
vielä takaisin Suomeen, prinssi lupaili 2022 suomalaiselle medialle.
Pois parrasvaloista
Huhtikuinen vierailu olikin siinä mielessä erityinen, että
kesäkuussa prinssi vaimoineen ilmoitti siirtyvänsä eläkkeelle julkisuudesta.
Syyksi tarjottiin täyteen tullutta 80 vuotta. Monet uskoivat perimmäisen syyn
olleen kuitenkin Venäjän hyökkäyssodassa ja prinssin kytköksissä, jotka
tuntuivat sodan jatkuessa yhä kiusallisemmilta. Myös tunnetusti ärhäkkä
brittimedia jaksoi pitää keskustelua aiheesta yllä.
Vielä 2023 kahdeksankymppinen prinssi tarttui innolla vuoden 1929 Bentleyn rattiin.
AOP
Michael voi kuitenkin nauttia nyt mukavista eläkepäivistä,
sillä liiketoimista kerääntyneet liki 40 miljoonaa euroa riittänevät myös
palatsiasunnon vuokraan.