Sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomolan kertoma tarina sai niin juontaja Katja Ståhlin kuin kotiyleisönkin tikahtumaan nauruun.

Katja Ståhl puhkesi nauruun Juba Tuomolan tarinaa kuunnellessaan. Yle

Lauantai-iltana Ylellä nähty suora Elämäni biisi -lähetys kerää kehuja ohjelman katsojilta. Illan esityksiä on kommentoitu ohjelman virallisilla Facebook– ja Instagram-tileillä.

Illan tähtisolistien eli Suvi Teräsniskan, Lauri Mikkolan, Diandran ja JP Leppäluodon esitysten ohella käyttäjät ovat hehkuttaneet jaksossa vierailleen sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomolan kertomaa tarinaa.

Hulvaton tarina

Tuomolan kappale oli ranskalaisen Serge Gainsbourgin Initials B.B., jonka esitti ohjelmassa Lauri Mikkola. Tuomola kertoi kuunnelleensa artistin musiikkia asuessaan Pariisissa ranskan kääntäjäopintojensa aikana 1980-luvulla.

Opintojensa loputtua Tuomola muutti takaisin Pariisiin.

– Mun kämpässä oli kaksi hiirtä, Mikki ja Minni Hiiri. Mä syötin niille patonkia ja juotin viiniä, ettei ne olisi syöneet mun vaatteita. Se oli sellaista taiteilijaelämää. Porraskäytävässä oli isoja rottia, niin en viitsinyt jäädä, Tuomola kertoi tarinaansa.

Tuomola onnistui vuokraamaan itselleen toisen asunnon viereisestä kaupunginosasta.

– Se oli umpikujan päässä. Se ehkä kertoi mun henkisestä tilasta, Tuomola muisteli.

Tuossa asunnossa Tuomola kuunteli Initials B.B. -kappaletta ja alkoi piirtää Viivi ja Wagner -sarjakuvaansa.

– Hengailin siihen aikaan pariisilaisen tytön kanssa, jolla oli ruutuhousut. Nappasin ne Viiville, Tuomola paljastaa.

– Jos se Céline nyt katsoo tätä ohjelmaa, niin sori nyt vaan, sun housut ovat seikkailleet kohta 30 vuotta Suomessa.

Juontaja Katja Ståhl puhkesi äänekkääseen nauruun ja studioyleisö aplodeihin monta kertaa Tuomolan kertomuksen aikana.

– Mua nauratti niin paljon, että tuli hiki. Mitä se kertoo ihmisestä? Ståhl sanoi tarinan jälkeen edelleen nauruun tikahtuen.

Jos upotus ei toimi, näet Instagram-kuvan myös tästä linkistä.

Samankaltaisia reaktioita oli myös kotiyleisöllä.

– Nauroin niin, että tuli melkein pissat housuun, yksi Facebook-käyttäjä kirjoittaa.

– Juban tarina, yksi parhaista tämän ohjelman jutuista.

– Oli tosi hauska, kyllä nauratti. Ihana tyyppi!

– Juban tarina oli niin hulvattoman hauska, Instagramissa kirjoitetaan.

– Huh – Juban stoori oli napakymppi. Viiviä ja Wagneria lukee aivan ”uusin silmin”.

Esityksille ylistystä

Illan muina elämän biiseinä kuultiin Markku Kopiston säveltämä ja Chrisse Johanssonin sanoittama Minusta tulee isona, Barbra Streisandin ja Kris Kristoffersonin Evergreen, Juha Vainion Matkarakastaja ja Nick Cave and the Bad Seedsin Where the Wild Roses Grow.

Elämäni biisin esityksiä ja tarinoita kuunnellaan jälleen lauantai-iltaisin. Yle

Katsojat ovat ihastelleet erityisesti Diandran Evergreen-esitystä sekä Suvi Teräsniskan ja JP Leppäluodon tulkintaa kappaleesta Where the Wild Roses Grow.

– Kyllä nyt veti Diandra sellaisen Evergreenin, että eipä moni pysty samaan, Instagramissa kommentoidaan.

– Mahtava veto JP ja Suvi, kylmät väreet tuli esityksestä.

– Olipa huikean vangitseva veto, JP ja Suvi!

– JP:n ja Suvin esitys oli lähes parempi kuin alkuperäinen.

– Kyllä oli hyviä esityksiä taas monta, mutta kyllähän Diandra on vaan paras.

– Diandra dominoi, kuten aina.

– Itseäni kosketti syvältä JP:n ja Suvi Teräsniskan biisi, ihan parasta esittämistä, Facebookissa kommentoidaan.

– Minusta se oli yksi kauneimpia kappaleita mitä tuossa ohjelmassa on esitetty. Suvi Teräsniska on huippu.

Myös Lauri Mikkolalla on ihailijansa.

– Lauri on loistava laulaja ja eläytyjä, Instagramissa kehutaan.

– Lauri välittää niin paljon valoa ja energiaa. Aina ilo silmille ja korville.

– Upea jakso. Laulut ja tarinat. Viihdyttiin hyvin isännän kanssa kotisohvalla

Elämäni biisi lauantaisin TV1:llä kello 21.00. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.