Juoksulenkin jälkeen moni venyttelee. Nyt norjalaisasiantuntija kertoo, onko siitä hyötyä.
Venyttely lenkin jälkeen, onko tarpeen vai jopa haitaksi?
Norjalaisasiantuntija Göran Paulsenin mukaan venyttelyn voi jättää juoksulenkin jälkeen väliin hyvällä omallatunnolla. Hän kommentoi venyttelyyn liittyviä myyttejä NRK:n haastattelussa.
Paulsen on liikuntatieteiden tohtori, ja toimii professorina fyysisen suorituskyvyn instituutissa Norjassa. Lisäksi hän konsultoi olympiaurheilijoita.
Kannattaako venyttely juoksulenkin jälkeen?
Asiantuntijan mukaan venyttelystä juoksulenkin jälkeen on suhteellisen vähän hyötyä, mutta haittoja sen sijaan voi olla.
– Jos on harjoitellut erittäin kovaa ja venyttelee rajusti sen jälkeen, rasittaa kehoa vain lisää. Silloin harjoitus voi vaarantua ja mennä ylikuormituksen puolelle, Paulsen sanoo NRK:lle.
Lyhentääkö venyttely palautumisaikaa?
Ei välttämättä, pahimmillaan päinvastoin. Etenkin kovan harjoituksen jälkeen on tärkeää ottaa rauhallisesti.
– Jos venyttelet erittäin kovaa, esimerkiksi jos sinulla on kaveri, joka venyttää sinua, voi palautumisaika pidentyä.
Asiantuntijan mukaan etenkin kovan harjoituksen jälkeen kannattaa olla varovainen venyttelyn kanssa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Myös sillä, miten venyttelee, on vaikutusta. Perinteinen lihaksen venyttäminen niin, että ollaan pitkään yhdessä asennossa on staattista passiivista venyttelyä. Paulsenin mukaan se on vähemmän tärkeää suurimmalle osalle ihmisistä.
Pehmittääkö venyttely lihaksia?
Paulsenin mukaan kyllä, sillä venyttelemällä liikerata laajenee. Sen huomaa heti, kun on hetken venyttävässä asennossa. Ja jos venyttelee esimerkiksi takareisiä säännöllisesti, niin seuraavalla kerralla huomaa jo olevansa liikkuvampi ennen kuin aloittaa venyttelyä.
– Lyhyellä aikavälillä, muutaman kuukauden kuluessa, ei näe muutoksia jänteissä tai lihaksissa. Lihas pehmenee, koska uskallat venytellä enemmän, koska se tuntuu vähemmän kivuliaalta, Paulsen selittää.
Paulsenin mukaan lihasten liika pehmittäminen voi olla jopa haitallista juoksijalle. Jotkut tutkimukset ovat viitanneet siihen, että hieman jäykemmät juoksijat juoksevat tehokkaammin.
Asiantuntijan mukaan tärkeintä on kuitenkin analysoida omaa lajia ja liikuntaharrastuksia. Sitten voi pohtia, onko liikkuvuutta tarpeeksi tekniikan hallitsemiseksi ja hyvien liikeratojen löytämiseksi.
Viime vuonna julkaistun Tampereen urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin tutkimuksen mukaan lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava harjoitusohjelma oli venyttelyyn verrattuna ”ylivoimainen” juoksijoiden vammojen ehkäisyssä.
Harjoitusryhmällä esiintyi kaikkiaan 39 prosenttia vähemmän rasitusvammoja kuin venyttelyryhmällä, ja merkittävää haittaa aiheuttavien rasitusvammojen esiintyvyys oli 52 prosenttia alhaisempi.
Lue lisää: Venyttely ei olekaan tehokkain tapa ehkäistä vammoja – tämä ”ylivoimainen” keino sen sijaan toimii
Nilkan ja jalkaterän seutua vahvistava harjoitusohjelma ei ollut tehokas vammojen ehkäisyssä verrattuna venyttelyyn.