Famke Janssen arrives at the premiere for the film, ’Hide And Seek’, in Los Angeles on January 24, 2005 Photo credit: Francis Specker
AOP
Männävuosien Bond-tyttö herätti huomiota Manhattanilla.
Hollannissa syntynyt ja sittemmin amerikkalaistunut malli ja näyttelijä , 60, piipahti ostoksilla New Yorkissa torstaina 25. syyskuuta.
Silminnäköijöiden huomio kiinnittyi välittömästi 60-vuotiaan näyttelijän asuun: Famkella oli päällään beige minimekko, polvisukat ja mustat Mary Janesin pikkukengät.
Kädessään tähti kantoi luksusmerkki Valentinon ostoskassia.
Ei herkille!
katso
3.7. 06:15
Onko tässä Bond-tyttöjen härskeimmät nimet?
Useista Bond-tyttöjen nimistä löytyy paljon kaksimielisyyksiä.
”Kävelevä stereotyyppi”
Famke tuli tunnetuksi roolistaan vuoden 1995 James Bond -leffassa 007 ja kultainen silmä. Elokuva teki hollantilaistähdestä kuuluisan yhdessä yössä, mutta Famkella itsellään ei ole roolistaan ruusuisia muistoja.
– Tuntui kuin minut olisi heitetty susille. Jouduin käsittämättömän julkisuusryöpytyksen kohteeksi, enkä enää hallinnut sitä, millaisen kuvan pystyin antamaan itsestäni. Olin kuin kävelevä stereotyyppi mallista, josta tulee ensin näyttelijä ja sitten Bond-tyttö. Tuolloin päätin, että haluan olla vähemmän kuuluisa, jotta voin tehdä asioita omalla tavallani, Famke sanoi Independent-lehden haastattelussa syyskuussa 2022.
Bondin jälkeen seurasi liuta isoja rooleja. Famke on nähty jopa viidessa X-Men -elokuvassa sekä peräti kolmessa Taken-leffasarjan roolissa rinnalla.
katso
9.11.2024 16:15
60-vuotias Bond-tyttö ei muistele lämmöllä rooliaan: ”Minut heitettiin susille”
Yksityisyydestään hyvin tarkka tähti ei viihdy sosiaalisessa mediassa.
Poissa parrasvaloista
Viime vuodet Famke on elänyt hiljaiseloa nykyisessä kotimaassaan Yhdysvalloissa. Manhattanilla tähden voi silti bongata tuon tuostakin, mutta someen häntä on turha odotella.
Tältä 60-vuotias Famke Janssen näyttää nykyään. Yksityisyyttään varjeleva tähti bongattiin New Yorkin SoHosta torstaina 25. syyskuuta.
AOP
Näyttelijä on myöntänyt olevansa hyvin yksityinen henkilö, josta on melkein mahdotonta löytää nettijuoruja.
– En pidä siitä, että minusta tiedetään liikaa. En deittaile kuuluisia ihmisiä enkä ole sosiaalisessa mediassa.
Suhdetta väitettiin mainostempuksi
ulkomaat
5.9. 19:00
Liam Neesonin ja Pamela Andersonin suhdetta väitettiin mainostempuksi – tämä on totuus!
Hollywoodissa kuohahti, kun sisäpiirin lähteet väittivät Liamin ja Pamelan suhteen olleen julkisuustempaus.