Alexandra Ianculescu esitteli muuttunutta kehoaan Instagramissa.

Romaniassa syntynyt Alexandra Ianculescu edustaa Kanadaa. AOP

Entinen pikaluistelutähti Alexandra Ianculescu, 33, kertoo Instagramissa kehossaan tapahtuneista muutoksista.

Ianculescu siirtyi pikaluistelu-uransa jälkeen kilpapyöräilijäksi. Uudessa lajissa sattui kuitenkin paha haaveri, kun hän kolaroi pyörällään kesäkuussa ja rikkoi häntäluunsa.

Syksyn aikana olympiaurheilija on palannut pikkuhiljaa treenien pariin, mutta nyt hän on huomannut, ettei ole enää päässytkään entisiin pyöräilijän mittoihinsa.

Ianculescu painoi aikanaan 58–60 kiloa, mutta vamman jälkeen hänelle tuli 8 kiloa lisää painoa stressin, liikkumattomuuden ja liian syömisen vuoksi.

Kun kanadalainen aloitti taas harjoittelun, hän huomasi, ettei paino pudonnutkaan.

– Minulla on yhä selluliittia ja hytkyn yhä, kun kävelen. Rintani ovat valtavat, en mahdu mihinkään vanhoihin rintaliiveihini ja farkkujeni koko muuttui 23:sta 27:ään.

Ianculescu kuitenkin tajusi, ettei millään näistä asioista ole väliä, sillä hänen fysiikkansa oli vain muuttunut eri tavalla urheilulliseksi.

– Fysiologiani muuttui. Näen, miten saan lisää lihasta. Pystyn liikkumaan, nostamaan painoja ja juoksemaan. Pystyn istumaan autossa ilman tyynyä ja nostan salilla isompia yläkropan rautoja kuin koskaan nostin hoikkana pyöräilijänä. Silloin minulla oli väärä kuva siitä, mitä suorituskyky oikeasti on.

Urheilutähti muistuttaa seuraajilleen, että selluliitti ja hytkyvät jenkkakahvat ovat normaaleja.

– Tavoitteeni ei ole enää pudottaa painoa. Tavoitteeni on olla terve, vahva ja toiminnallisesti huippukunnossa. On aika normalisoida, että alusvaatekuvat Instagramissa ilman vatsalihaksia ovat okei.