Mikko Silvennoinen ja Matti Puro saivat tuomaristolta 12 pistettä.
Mikko Silvennoinen ja Matti Puro putosivat TTK:sta. Atte Kajova
Sunnuntai-illan Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä kilpailun taakseen jättivät Mikko Silvennoinen ja Matti Puro.
Pari tanssi sunnuntai-iltana Espanjan tämän vuoden euroviisukappaleen Esa Divan tahtiin. Esitys ei tuomaristoa juuri vakuuttanut ja pari sai ainoastaan 12 pistettä tuomareilta.
Silvennoisen ja Puron putoamista on kommentoitu esimerkiksi anonyymissä viestipalvelu Jodelissa. Suurin osa kommentoijista on tuomareiden kanssa samoilla linjoilla.
– Jes meni oikein.
– Pidän Mikosta, mutta kyllä tämä musta meni nyt oikein.
– No nyt oli oikea putoaja ja oikea paras pari! Kaikella rakkaudella Mikkoa kohtaan, mutta siis puhtaasti tanssillisesti katsottuna.
Osa taas olisi sallinut parin jatkaa kilpailussa.
– Harmittaa, että Mikko tippui, koska halusi selvästi jatkaa, mutta veikkaan että on monta muut, joilla ei ole niin isoa motivaatiota.
– Mikko ja Matti olisi ansainnut vielä viikon ihan vaan vihdyttävyyden vuoksi, Pippa olisi saanut lähteä.
– Jää loppukausi nyt katsomatta, kun Mikko putosi.
Illan paras pari oli Lakko eli Eric Savolainen ja Kastanja Rauhala. He olivat myös illan paras pari.