Avatar: The Way of Water palaa valkokankaille tällä viikolla.

Disney tuo James Cameronin vuoden 2022 Avatar: The Way of Water -elokuvan takaisin valkokankaille 3. lokakuuta. Faneja houkutellaan takaisin teattereihin esittämällä elokuvan jälkeen uutta materiaalia joulukuussa ensi-iltansa saavasta Avatar: Fire and Ash -leffasta.

Kaikille katsojille ei kuitenkaan ole tarjolla samaa kokemusta, sillä kolmannesta elokuvasta on tarjolla kolme eri näytepätkää, joista esitetään Varietyn mukaan randomisti vain yksi kunkin näytöksen lopuksi.

Cameronin Avatar-jatko-osa keräsi yli 2,3 miljardia dollaria lipputuloja maailmanlaajuisesti ja palkittiin Oscarilla parhaista erikoistehosteista.

The Way of Water sijoittuu yli vuosikymmen ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen. Elokuva käynnistää tarinan Sullyn perheestä (johon kuuluvat Jake, Neytiri ja heidän lapsensa), ja kertoo siitä, miten pitkälle he ovat valmiita menemään suojellakseen toisiaan, vaikeuksista, jotka seuraavat heitä, kamppailuista, joita he joutuvat käymään pysyäkseen hengissä sekä tragedioista, joita he joutuvat kohtaamaan.

Kolmas osa Avatar: Fire & Ash saa Suomessa ensi-iltansa 17. joulukuuta. Sen pääosiin palaavaat Sam Worthington ja Zoe Saldaña.

Mukana ovat myös Sigourney Weaver, Stephen Lang, Kate Winslet, Dileep Rao, Matt Gerald, Bailey Bass, Britain Dalton, Trinity Bliss, Jack Champion ja Edie Falco. Lisäksi uusina kasvoina nähdään ainakin Oona Chaplin ja David Thewlis.

Muropaketin arvostelussa The Way of Water sai kolme tähteä viidestä:

Arvostelu | Avatar: The Way of Water tekee vaikutuksen vedenalaisilla kohtauksillaan

Katso Avatar: The Way of Water