Lars Johnsson/Sanoma
Selviytyjien tuotanto joutui ottamaan painokkaasti kantaa tapahtuneeseen.
Selviytyjät Suomen juonenkäänteistä liikkuu rajuja väitteitä.
Video: Selviytyjien Anne-Mari ja Anna-Kaisa haastattelussa.
Eräs katsoja pohti Jodel-viestisovelluksessa, kuinka käsikirjoitettuja heimoneuvostossa tapahtuneet ruukun hajottamiset ovat.
Tällä kaudella heimoneuvostossa eniten ääniä saaneet ovat saaneet uuden hyödyn. He ovat hajottaneet äänestyksen jälkeen saviruukun, jonka sisältä on voinut paljastua merkittäviä kilpailuetuja.
Ruukun ollessa tyhjä kilpailija putoaa, eikä näin ollen saa uutta mahdollisuutta. Näin on käynyt ja .
Selviytyjät-Joni:
katso
15.9. 14:15
Selviytyjät-Jonilta viiltävä kommentti Evestä
Selviytyjät-vauvan alulle ohjelman kuvauksissa pannut Joni Rintala joutui eroon rakkaastaan Eveliina Uosukaisesta.
Sisältä on myös voinut tulla kaksintaistelulappu, joka on tarjonnut kilpailijalle tilaisuuden voittaa kaksintaistelu ja palata mukaan kilpailuun. sai tämän edun ja aiemmin myös .
Yksi lapuista taas antaa mahdollisuuden jättää jollekin kisassa jatkavalle perintö. sai tämän lapun ja jätti perintönä etuuden parilleen .
Juonenkäännettä on arvosteltu käsikirjoitetuksi.
– Tää ruukkujuttu on kyl niin käsikirjoitettu juttu, anonyymi kommentoija väitti Selviytyjät-kanavalla Jodelissa.
Selviytyjät Suomi
katso
28.9. 21:00
Selviytyjät-putoaja ei pudonnutkaan – haluaa kostaa
Selviytyjät Suomi -kauden heimoneuvostossa päädyttiin jo toisen kerran hämmentävään lopputulokseen.
Ensimmäisessä jaksossa Vivi pisti kunnolla säpäleiksi saviruukkunsa. Myöhemmin selvisi, että palasia oli lentänyt ympäriinsä niin, että seuraavien hajottajien käskettiin olla varovaisempia.
Lars Johnsson/Sanoma
Julkinen kannanotto
Nyt tuotanto puuttuu asiaan kertomalla, miten ruukkujen kanssa toimitaan.
– Kaikki viestit eli perinnöt, kaksintaistelut ja tyhjät laput laitettiin ruukkuihin ennen ensimmäisen heimoneuvoston kuvaamista. Ruukut sinetöitiin liimaamalla niiden kannet tiiviisti kiinni, tuontanto kirjoittaa Instagram-julkaisussa.
Tuotannon mukaan kansia on mahdoton sen jälkeen irrottaa rikkomatta ruukkua.
– Ruukut laitettiin telineeseen, eikä järjestystä sen jälkeen vaihdettu. Oli täysin sattumankauppaa, minkä ruukun kukin kilpailija valitsi, joten heimoneuvostoissa varauduttiin alusta lähtien mahdollisiin kaksintaisteluihin niin kauan kuin niitä oli ruukuissa tarjolla.
Selviytyjät Suomi
katso
26.9. 12:15
Selviytyjät-kilpailija tuupertuu – tiputukseen!
Lääkäri joudutaan kutsumaan Selviytyjät Suomi -kuvauksiin.
Kiistää vaihdon
Tuotanto kiistää missään vaiheessa vaihtaneensa ruukkujen sisältöä.
– Selviytyjissä taistellaan rahapalkinnosta, joten puuttuminen siihen, kuka tai ketkä saisivat uusia mahdollisuuksia, olisi vastoin sääntöjä, kannanotto päättyy.
Näet julkaisun alla olevasta upotuksesta tai tästä linkistä, mikäli se ei näy.