Erika Vikmanin keikkabussiin murtauduttiin vuonna 2022.
04072025 Suomi, Turku, Ruisrock, Ruisrock 2025, Erika Vikman, Erika Vikman Ruisrockissa Kuva Timur Yilmaz/IL Timur Yilmaz
Ilta-Sanomat kertoo uutta tietoa Erika Vikmanin keikkabussiin murtautumisesta. Murto tapahtui vuonna 2022.
Tekijöitä oli kaksi, vuonna 1977 syntynyt mies sekä nyt 42-vuotias mies. Heistä vain toinen sai tuomion, koska vuonna 1977 syntynyt mies kuoli ennen oikeudenkäyntiä.
Ilta-Sanomien mukaan tekijät murtautuivat keikkabussiin rälläkkää käyttäen Päiväkoti Touhulan parkkipaikalla. Miehet tunnistettiin Ilta-Sanomien mukaan valvontakameroiden kuva-aineistosta. Tiedot selviävät oikeudenkäyntiaineistosta.
Esitutkintakuulusteluissa selvisi, että tuomion saaneen miehen rikoskumppani otti laitteet säilytettäväkseen 500 euron palkkiota vastaan.
Lastia ei kuitenkaan haettu muutamaan päivään ja samaan aikaan Vikmanin konserttilaitteiden varkaudesta uutisoitiin isosti. Lopullisesti miehelle valkeni, että hänellä oli säilytettävänään bändikamat, kun bassorummun kalvossa luki ”Erika Vikman”.
Esitutkinnan loppuvaiheessa mies tunnusti kuulustelijalle olleensa valvontakameran filmissä oleva henkilö, joka siirtää tavaroita toiseen autoon.
– En jaksa tätä vitun valehtelua siitä. Mä olen se toinen henkilö, joka on ollut viemässä noita tavaroita, hän avautuu esitutkinnassa ja paikkasi aiempaa kertomustaan.
– Menimme kimpassa hakemaan nämä tavarat. Näimme tämän keikkabussin siinä Puotikadulla. Päätimme katsoa, että mitä sen sisällä on. Kaveri voimareilla hajotti riippulukon, hän kertoi.
Erika Vikmanin keikkabussiin murtautunut lahtelaismies sai yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä varkaudesta. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomion 9. syyskuuta.
Oikeus määräsi henkilölle 9 kuukautta ehdotonta vankeutta. Lisäksi henkilö määrättiin maksamaan 80 euron rikosuhrimaksu sekä korjaamaan AV-Pro Oy:lle laitteistonvuokra- ja huoltotöistä yhteensä 3 372,10 euroa. Henkilön omat asianajajakulut ovat jääneet valtion vahingoksi. Tuomio ei ole lainvoimainen.