Pupulandia-blogin Jenni Rotonen kutsuu naisten säärikarvoista käytävää keskustelua Ylen ohjelmassa ihan absurdiksi.
Sosiaalisen median vaikuttaja ja bloggaaja Jenni Rotonen kertoo Ylen Efter Nio -ohjelmassa saaneensa somessa tyrmäävää palautetta, kun hän vuonna 2020 kertoi julkisesti lopettaneensa säärikarvojensa ajamisen.
Rotonen tunnetaan Pupulandia-blogistaan.
– Tuli yrjöemojeja ja kaiken maailman kommentteja, että tämä on törkeää puolisoani kohtaan, ja muuta ihan älytöntä, Rotonen kertoo maanantai-iltana 29.9. esitettävässä Efter Niossa.
Efter Nion toimittaja Sonja Kailassaari kertoo kokeilleensa jättää sääri- ja kainalokarvansa ajamatta kuukaudeksi. Ohjelmassa hän näyttää videoita sääri- ja kainalokarvojensa kasvusta.
– Huomaan, että tästä on tullut minulle ongelma, Kailassaari kommentoi videolla neljän viikon jälkeen.
Kokeilu loppui siihen, kun Kailassaari koki tarpeelliseksi peittää kasvaneet karvat nilkkaan asti ulottuvalla helmalla.
Jenni Rotonen on ottanut myös blogissaan kantaa naisiin kohdistuviin ulkonäköpaineisiin. Kuva: Seppo Kärki / IS
Kesällä 2020 Rotonen kertoi Me Naisille hämmästyneensä palautteessa eniten sitä, kuinka paljon aikuisilta ihmisiltä tuli omalla nimellään ja kuvallaan vihaa, halveksuntaa ja haukkumista. Suurin osa kommenteista oli silti positiivisia.
– Keskustelu on ollut todella koskettavaa. Sillä, että olen ollut oma itseni, on tuntunut olevan merkitystä monelle, Rotonen sanoi Me Naisille 2020.
Efter Niossa hän sanoo, että ei ole silti koskaan halunnut olla kenellekään mikään karvaesikuva.
– Tämä on ihan absurdia, että olen käymässä täällä tämmöistä keskustelua. Ja se on absurdia, että naisen säärikarvat on keskustelun aihe, jota käydään televisio-ohjelmassa läpi, Rotonen hämmästelee.
Hänen mukaansa keskustelu kertoo jotain siitä, miten vinksahtanut maailma on.
– Kaikilla naisilla kasvaa säärissä karvoja, mutta tämä on silti puheenaihe. Miettikää, eikö tämä ole aika erikoista? Rotonen kysyy.
Efter Nio -ohjelmaa juontavat Sonja Kailassaari ja Janne Grönroos. Kuva: Erika Lindström / Yle
Säärikarvansa Rotonen on jättänyt ajamatta nyt kuuden vuoden ajan. Hän kertoo päässeensä kokemastaan karvahäpeästä yli, mutta ahdistuvansa säärikarvoistaan yhä alkukesästä.
– Loppukesästä minua ei kiinnosta enää yhtään.
Rotonen tajusi vasta karvojen ajamisen lopettamisen jälkeen olevansa ”aika karvainen”.
– Suurin osa naisista ei välttämättä edes tiedä, millaiset karvat heillä kasvaa jaloissa, koska niiden ei ole annettu kasvaa koskaan aikuisiällä.
Rotonen vilauttaa Ylen ohjelmassa omaa säärtään.
– Ne [karvat] ihan kihartuvat. Ei kaikille tule tällaisia. Mulla on aika komeat, hän kehaisee.
Efter Nio, maanantaina 29.9. klo 21.00 Teema & Fem sekä Yle Areena