”Pääministerin olo oli flunssainen ja iltapäivällä hänelle nousi kuume”, kertoo erityisavustaja.
Aamulehti
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Pääministeri Petteri Orpo perui Tampereen pääkirjasto Metsossa järjestettävän keskustelutilaisuuden flunssaoireiden ja kuumeen vuoksi.
Erityisavustaja Kirsi Hölttä kertoo, että tilaisuus pyritään järjestämään uudelleen.
Orpo kiertää syksyn aikana Suomen kirjastoja keskustelemassa sivistyksestä, osaamisesta ja lukutaidon merkityksestä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on perunut Pääministeri paikalla -keskustelutilaisuuden Tampereella.
Tilaisuuden piti alkaa maanantaina 29. syyskuuta kello 17 pääkirjasto Metsossa.
”Pääministerin olo oli flunssainen ja iltapäivällä hänelle nousi kuume”, kertoo Orpon viestinnän erityisavustaja Kirsi Hölttä.
Iltapäivällä Orpo vieraili Tampereella Vuoreksen koulussa. Kuumeen noustua iltapäivällä pääministeri päätti palata Helsinkiin ja perua päivän lopun ohjelman Tampereella.
”Pyrimme järjestämään Metson tilaisuuden uudelleen”, Hölttä sanoo.
Pääministeri kiertää syksyn aikana Suomen kirjastoja keskustelutilaisuuksissa. Kirjastoissa keskustellaan sivistyksestä, osaamisesta, lukutaidon merkityksestä sekä Suomen tulevaisuuden haasteista ja menestystekijöistä.
Oikaisu 29.9.2025 kello 15.53: Korjattu kouluvierailun ajankohta aamupäivästä iltapäiväksi.