27-vuotias sirkustaiteilija kuoli tapaturmaisesti yleisön edessä.

Nuoren sirkustaiteilijan kuolemaa selvitetään. Paul Busch -sirkus sijaitsee Bautzenin kaupungissa Saksin osavaltiossa. ZumaWire / MVPHOTOS

Nuori sirkustaiteilija putosi kesken esityksen kuolemaansa Bautzenissa, Itä-Saksassa, kertoo paikallismedia Bild.

Bildin mukaan yli 80 ihmistä todisti Paul Busch -sirkuksessa lauantai-iltana, kun 27-vuotias espanjalainen akrobaatti Marina B. putosi kesken esityksen trapetsikeinulta noin viiden metrin korkeudesta maahan.

– Yleisö huusi ja vanhemmat peittivät lastensa silmät. Monet pakenivat sirkusteltasta, Bild kirjoittaa.

Esiintyjä kuoli vammoihinsa paikan päällä. Putoamisen syytä tutkitaan parhaillaan.

Bildin mukaan sirkus suljettiin tapaturman jälkeen toistaiseksi.

Onnettomuus tapahtui Marina B:n sooloesityksen aikana. Poliisin tiedottajan mukaan esiintyjä ei käyttänyt turvaköyttä.

– Hänen ei ole pakko. Hän päättää itse, käyttääkö turvaköyttä. Kehässä ei ollut onnettomuuden aikana ketään muuta, poliisin tiedottaja sanoo.

Saksan sirkusyhtiöiden liiton johtaja Ralf Huppertz sanoo, että jokainen esiintyjä on lähtökohtaisesti vastuussa omasta turvallisuudestaan.

– Taiteilijan työ on vaarallinen ammatti. Joitakin esityksiä ei yksinkertaisesti voida varmistaa asianmukaisesti.

Työtoverit ja yleisö kuvailevat kuollutta sirkustaiteilijaa omistautuneeksi ja täydellisyyttä tavoittelevaksi esiintyjäksi.

Käsinkirjoitettu ilmoitus sirkuksen sulkemisesta. ZumaWire / MVPHOTOS