11-vuotias tyttö kuoli, kun kalastusretkellä olleen ryhmä vene kaatui.
Lofooteilla perjantaina sattuneessa veneturmassa kuoli 11-vuotias Ebba Torstensson, kertoo Norjan poliisi. Asiasta uutisoivat muun muassa ruotsalainen Aftonbladet ja norjalalainen VG.
Tytön löytämiseksi järjestettiin suuri pelastusoperaatio, joka vaihtui ajan kuluessa kuolleen etsimiseksi. Merivartijat löysivät Torstenssonin lopulta sunnuntaina puolenpäivän aikaan. Samassa paikassa oli onnettomuudessa veneestä irronnut ohjaushytti.
Norjalainen pelastustyöntekijä Adrian Willyson Brask, 36, kuoli etsintöjen yhteydessä.
Lue lisää: Adrian, 36, menetti henkensä pelastusoperaatiossa Norjassa – koko maa suree
Tytön koulussa on järjestetty kriisiryhmä, ja muistamisille on varattu huone. Paikallisen kirkon ovet ovat avoinna surijoille.
Ebba Torstensson oli mukana ruotsalaisturistien ryhmässä kalastusretkellä, kun vene kaatui. Seurueessa oli kaksi lasta ja neljä aikuista. Veneessä oli mukana myös opas, joka pelasti toisen lapsista.
Norjan onnettomuustutkintakeskus tutkii onnettomuuden syytä.