Kansainvälinen fyysikkoryhmä haastaa käsityksen, jonka mukaan maailmankaikkeus olisi syntynyt alkuräjähdyksessä.
Physical Review D -lehdessä julkaistussa artikkelissa tutkijat esittävät, että maailmankaikkeutemme olisi peräisin toisessa, laajemmassa ”emomaailmankaikkeudessa” muodostuneesta massiivisesta mustasta aukosta.
Portsmouthin yliopiston kosmologian ja gravitaation instituutin johtaman tutkijaryhmän mukaan kyseisessä mustassa aukossa ollut aine murskautui ensin yhteen, ennen kuin valtava määrä varastoitunutta energiaa sai sen ”pomppaamaan” takaisin levälleen jousen lailla, minkä seurauksena maailmankaikkeutemme muodostui.
Tutkijat kutsuvat uutta malliaan ”Mustan aukon universumiksi”. Portsmouthin yliopiston tiedotteen mukaan malli tarjoaa ”radikaalisti erilaisen näkemyksen” kosmisista alkuperistämme, pohjautuen kuitenkin täysin tunnettuun fysiikkaan ja havaintoihin.
– Alkuräjähdysmalli alkaa äärettömän tiheyden pisteestä, jossa fysiikan lait hajoavat. Tämä on syvä teoreettinen ongelma, joka viittaa siihen, että universumin alkua ei täysin ymmärretä, tutkimusta johtanut professori Enrique Gaztañaga kuvailee tiedotteessa.
– Olemme kyseenalaistaneet tämän mallin ja käsitelleet kysymyksiä eri näkökulmasta – katsomalla sisäänpäin emmekä ulospäin. Sen sijaan, että olisimme aloittaneet laajenevasta maailmankaikkeudesta ja kysyneet, miten se alkoi, olemme pohtineet, mitä tapahtuu, kun aineen ylitiheys romahtaa painovoiman vaikutuksesta, hän jatkaa.
Tutkimus ehdottaa, että tyhjästä syntymisen sijaan maailmankaikkeutemme olisi jatkoa kosmiselle syklille – jota muovaavat painovoima, kvanttimekaniikka ja ”niiden väliset syvät yhteydet”.
Mustan aukon mallissa esitetään, että maailmankaikkeutemme reuna on mustan aukon tapahtumahorisontti, josta valo ei pääse karkaamaan, minkä johdosta emme voi nähdä pidemmälle emomaailmankaikkeuteemme. Tämä viittaa siihen, että myös omasta maailmankaikkeudestamme löytyvät mustat aukot voivat sisältää näkymättömiä maailmankaikkeuksia.
– Olemme osoittaneet, että painovoiman romahtamisen ei tarvitse päättyä singulaarisuuteen ja havainneet, että romahtava aineen pilvi voi saavuttaa tiheän tilan ja sitten ponnahtaa ulospäin uuteen laajenevaan vaiheeseen, Gaztañaga sanoo.
– Se, mikä ilmaantuu ponnahtamisen toiselle puolelle, on universumi, joka on hämmästyttävän samanlainen kuin omamme. Vielä yllättävämpää on, että palautuminen synnyttää luonnollisesti kiihtyneen laajenemisvaiheen, jota ei ohjaa hypoteettinen kenttä, vaan itse ponnahtamisen fysiikka. Meillä on nyt täysin kehitetty ratkaisu, joka osoittaa, että pomppiminen ei ole vain mahdollista – se on väistämätöntä oikeissa olosuhteissa, Gaztañaga julistaa.