Mies meni kesken illanvieton pienen pojan huoneeseen ja laittoi synkän videon pyörimään.

Mies tuomittiin muutaman kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kuvituskuva. Inka Soveri

  • 45-vuotias mies tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen 9–10-vuotiaan naapurinpojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
  • Mies näytti lapselle pornoa kahdesti.
  • Pojan mukaan toiseen tilanteeseen liittyi sukupuoliyhteys. Tämä osa syytteestä hylättiin näytön puutteessa.

Nykyään 45-vuotias mies hyväksikäytti 9–10-vuotiasta naapurinpoikaa. Mies tuomittiin rikoksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Yläkerrassa asunut mies oli seurustellut ennen tekoja samassa talossa asuneen uhrin äidin kanssa. Hän vieraili edelleen säännöllisesti naisen ja lapsen luona alakerrassa.

Kertomansa mukaan poika oli viettänyt miehen kanssa aikaa kahdestaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla mies oli näyttänyt lapselle televisioon kytkemältään läppäriltä pornoa. Lapsi ei ollut aiemmin joutunut moista materiaalia katsomaan.

Äiti yllätti

Vakavin tapaus sattui myöhemmin, kun mies oli viettämässä iltaa pojan äidin ja tämän uuden miesystävän kanssa. Jossain vaiheessa mies oli mennyt pojan huoneeseen.

Säkkituolilla pimeässä huoneessa maannut poika oli menossa nukkumaan, kun mies rupesi katsomaan pojan tietokoneelta pornoa.

Pojan mukaan mies oli tämän jälkeen mennyt pojan luokse, riisunut hänen housunsa ja ottanut hänen sukuelimensä suuhunsa.

Kesken kaiken pojan äiti koputti ovelle. Mies perääntyi. Poika peitti itsensä peitolla ja esitti nukkuvaa.

Äidin epäilykset heräsivät. Hän tarkasti seuraavana aamuna pojan selaushistorian, joka vahvisti epäilykset, että mies ja poika olivat katsoneet yhdessä pornoa. Poika ei halunnut puhua tapahtuneesta äidilleen.

Myöhemmin äiti totesi pojalle, ettei hänen ole enää hyvä viettää aikaa miehen kanssa. Hän kertoi pojalle epäilevänsä vahvasti, että pojan huoneessa oli tapahtunut jotain, mutta poika kiisti kaiken.

Myönsi näyttäneensä pornoa

Poika avautui tapahtumista äidilleen vasta vuosia myöhemmin. Rikos tapahtui vuonna 2011.

Koska teko tuli viranomaisten tietoon viiveellä, siihen sovellettiin tekoaikana voimassa olevaa lainsäädäntöä. Nykylain mukaan mies olisi saanut pojan kertomuksen perusteella syytteen lapsenraiskauksesta.

Mies kiisti käräjillä kaiken muun paitsi pornon näyttämisen. Hän kertoi näyttäneensä lapselle muutaman sekunnin pätkän pornoa ja väitti, ettei tässä ollut mitään seksuaalista.

Sukupuoliyhteys näyttämättä

Syyttäjä haki miehelle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Helsingin käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että teko täytti vain perusmuotoisen rikoksen tunnusmerkistön.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen sukupuoliyhteyden osalta näytön puutteessa. Äiti ei ollut huoneeseen tullessaan havainnut tätä. Oikeus ei pitänyt uskottavana, että asia olisi jäänyt näissä olosuhteissa huomaamatta.

Tuomio tuli lopulta pelkästään pornon näyttämisestä lapselle. Mies näytti lapselle tämän ikään sopimatonta materiaalia kaksi kertaa. Käräjäoikeus katsoi, että mies tavoitteli teoillaan seksuaalista kiihottumista.

Ehdollisen tuomionsa lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrilleen 1500 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä. Mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen, joka ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Käräjätuomio jää siis voimaan.