Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.
Polttoaine syttyi palamaan auton huollossa autotallissa Kangasalan Jokioistentiellä maanantaina illalla hieman ennen kello kahdeksaa. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Toivonen kertoo, että autosta huollettiin polttoainejärjestelmää. Autosta valutettiin polttoainetta astiaan, ja polttoaineen höyryt syttyivät palamaan ”mahdollisesti staattisen sähkön tai kipinän seurauksena”.
Toivonen sanoo, että autoa huoltanut henkilö oli syttymishetkellä auton alla, mutta hän ei loukkaantunut tilanteessa muuten, mutta hengitti jonkin verran savua. Ensihoito tarkasti hänet, mutta jatkohoidolle ei ollut tarvetta.
Paikalla oli useampi henkilö, ja he yrittivät alkusammutusta käsisammuttimella ja vesiletkulla siinä onnistumatta. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, auto paloi edelleen. Tuli ei ehtinyt levitä autotallin rakenteisiin tai muuhun ympäristöön, mutta auto paloi korjauskelvottomaksi.
Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta tuli noin varttia vaille kahdeksan maanantaina 29. syyskuuta. Paikalla kävi kuusi pelastuslaitoksen yksikköä ensihoito ja poliisi.