Israelin pääministerin mukaan Gazaa hallinnoi tulevaisuudessa siviilihallinto, johon ei kuulu sen paremmin Hamas kuin Länsirannan palestiinalaishallintokaan.
29.9. 19:49 | Päivitetty 29.9. 22:50
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi maanantaina olevansa erittäin luottavainen sen suhteen, että hänen Gazan rauhansuunnitelmansa hyväksytään.
Tavatessaan Valkoiseen taloon vierailulle tulleen Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Trump sanoi, että hän luottaa kaikkien osapuolien hyväksyvän 21-kohtaisen suunnitelman.
Trump piti tiedotustilaisuuden yhdessä Netanjahun kanssa maanantaina 29. syyskuuta Valkoisessa talossa rauhansuunnitelman sisällöstä.
Lehdistötilaisuuden anti
Trumpin rauhansuunnitelmassa hän johtaisi itse Gazaan muodostettavaa väliaikaishallintoa. Suunnitelman mukaan gazalaisia ei pakotettaisi siirtymään pois Gazan kaistalta.
Israelin pääministeri Netanjahu kertoo Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa tukevansa Trumpin rauhansuunnitelmaa. Hänen mukaansa keskustelussa Trumpin kanssa otettiin merkittäviä askeleita Gazan rauhan edistämiseksi.
Netanjahun mukaan rauhansuunnitelma toisi Israeliin takaisin äärijärjestö Hamasin kaappaamat israelilaiset panttivangit ja lopettaisi Hamasin hallinnon Gazassa. Lisäksi rauhansuunnitelma takaisi, että Gaza ei enää uhkaisi Israelia, Netanjahu sanoo. Netanjahun mukaan Israelilla säilyisi vastuu Gazan turvallisuudesta sodan jälkeen.
Trump kertoo, että Hamas ei ole hyväksynyt suunnitelmaa. Hän kuitenkin uskoo, että Hamas tulee suostumaan.
Trumpin mukaan Israelilla on hänen täysi tukensa Hamasin tuhoamiseen ja hän aikoo tukea sodassa Israelia, jos äärijärjestö torjuu hänen suunnitelmansa.
Ennakkotietoja
Mediaan levinneiden ennakkotietojen perusteella Trumpin hallinnon suunnitelmassa on jätetty ovi raolleen palestiinalaisvaltion perustamiselle. Suunnitelmassa ei myöskään esitetä Gazan väestön pakkosiirtoa, mikä on merkittävä ero Trumpin aiempiin puheisiin verrattuna.
Ennakkotietojen mukaan suunnitelman käynnistyy siten, että osapuolet keskeyttävät sotatoimet. 48 tunnin kuluessa tulitauon alkamisesta Gazaa hallitseva islamistijärjestö Hamas vapauttaisi kaikki 20 israelilaista elossa olevaa panttivankia ja palauttaa kuolleiden panttivankien ruumiit.
”Kun kaikki panttivangit on vapautettu”, sopimusluonnoksessa lukee The Washington Postin mukaan, ”Israel vapauttaa 250 elinkautisvankia sekä 1 700 gazalaista, jotka on pidätetty lokakuun 7. päivän jälkeen.”
Sopimusluonnoksessa tarjotaan armahdus niille Hamasin jäsenille, jotka ”sitoutuvat rauhanomaiseen rinnakkaiseloon” Israelin kanssa. Niille Hamasin jäsenille, jotka haluavat lähteä Gazasta, järjestetään turvallinen kulku ulos.
Suunnitelmassa myös annetaan ymmärtää, että jos Hamas ei hyväksy sitä, suunnitelma toteutetaan ilman Hamasin suostumusta muodostamalla Gazaan asteittain ”terrorivapaita alueita”.
Suunnitelmassa Hamas riisutaan aseista ja Gazaan muodostetaan väliaikaishallinto, joka koostuu palestiinalaisista ja kansainvälisistä asiantuntijoista.
Yhdysvallat kokoaa suunnitelman mukaan arabikumppaneiden kanssa väliaikaisen kansainvälisen rauhanturvajoukon, joka ottaa vastuun Gazan turvallisuudesta. Joukko kouluttaisi palestiinalaisia poliiseja pitkäaikaiseksi sisäisen turvallisuuden elimeksi.
Israelin armeija luovuttaisi asteittain hallitsemansa alueet ja vetäytyisi lopulta kokonaan Gazasta lukuun ottamatta tarkemmin määrittelemätöntä läsnäoloa rajoilla.
Palestiinan valtio
Ennakkotietojen mukaan suunnitelman hankalimmat ja samalla löyhimmin ilmaistut kohdat koskevat palestiinalaisvaltion perustamista.
”Kun Gazan jälleenrakennus on edennyt ja Palestiinan itsehallinnon uudistusohjelma on pantu täytäntöön, edellytykset uskottavalle polulle kohti Palestiinan valtiota voivat olla olemassa, mikä tunnustetaan Palestiinan kansan pyrkimykseksi”, sopimusluonnoksessa kirjataan Times of Israelin mukaan.
Palestiinan valtion on jo tunnustanut valtaosa maailman maista, mutta Netanjahun koko poliittinen ura on perustunut palestiinalaisvaltion vastustamiseen. Viimeksi perjantaina Netanjahu vertasi palestiinalaisvaltion muodostamista siihen, että terroristijärjestö al-Qaida perustaisi valtion mailin päähän New Yorkista.
Netanjahun äärioikeistolaisessa hallituksessa on mukana ministereitä, jotka suhtautuvat palestiinalaisvaltion muodostamiseen vielä huomattavasti kielteisemmin kuin pääministeri.
Suunnitelmassa tunnustetaan Qatarin tärkeä välittäjäroolin konfliktissa. Israel sitoutuu olemaan tekemättä tulevia iskuja Qatariin.
Suunnitelmassa ei kerrota yksityiskohtia siitä, miten tai missä järjestyksessä sen 21 kohtaa toteutettaisiin alkuperäisen tulitauon, panttivankien vapauttamisen ja humanitaarisen avun lisäämisen jälkeen.
Netanjahu pyysi anteeksi Qatarilta
Kesken Trumpin ja Netanjahun tapaamisen uutissivusto Axios kertoi, että Netanjahu oli pyytänyt anteeksi Qatarin pääministeriltä sitä, että Israel iski Hamasia vastaan Qatarin Dohassa syyskuussa. Netanjahu oli soittanut anteeksipyyntöpuhelun Valkoisesta talosta tavatessaan Trumpin.
Israelilaislähteiden mukaan anteeksipyyntö oli yksi askel Trumpin tulitaukosuunnitelmassa, sillä Qatarilla on tärkeä välittäjärooli Hamasin ja Israelin välisessä sodassa.
Syyskuisen iskun kohteena oli Dohassa aseleponeuvotteluihin osallistunut Hamasin johto. Iskussa sai surmansa kuusi ihmistä, joista kukaan ei kuulunut Hamasin johtoon.
Sotatila
Gazan sota alkoi lokakuussa 2023, kun Hamas ja muut äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin ja tappoivat yli 1 200 ihmistä ja ottivat noin 250 panttivankia. Sen jälkeen Israel on moukaroinut Gazaa ja tappanut ainakin yli 60 000 palestiinalaista, mikä on johtanut vakavaan humanitaariseen kriisiin.
Parhaillaan Israel hyökkää Gazan kaupunkiin yhdessä suurimmista hyökkäyksistä sodan kuluessa. Trumpin yksi vaalilupaus oli lopettaa Gazan sota, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta edes kunnollista tulitaukoa ei ole saatu aikaan.
Tämä oli päivittyvä uutinen.