Laiva sai osuman ammuksesta. Kaksi miehistön jäsentä loukkaantui.

29.9. 17:50•Päivitetty 29.9. 20:11

Hollannin lipun alla purjehtivaan rahtialukseen Minervagrachtiin on osunut ammus Adeninlahdella Jemenin edustalla.

Hylkkäyksen seurauksena aluksella syttyi tulipalo ja kaksi miehistön jäsentä loukkaantui. 19-henkinen miehistö evakuoidaan helikopterilla läheisille aluksille, kertoo aluksen amsterdamilainen varustamo Spliethoff.

Britannian laivasto kuvaili tapausta hyökkäykseksi ja kehotti alueella liikkuvia aluksia varovaisuuteen.

Jemeniläinen media raportoi mahdollisesta ballistisen ohjuksen laukaisusta Iranin tukemien huthien hallitsemalta alueelta.

Ei ollut välittömästi selvää, oliko raportoitu hyökkäys huthien tekemä. Huthit ovat tehneet useita hyökkäyksiä Punaisella merellä aluksiin, joita he pitävät Israeliin liittyvinä. He osoittavat solidaarisuuttaan palestiinalaisia kohtaan Israelin sodassa Gazassa.

Yhdysvaltain merivoimien johtama Joint Maritime Information Center kertoi aiemmin, ettei aluksella ole israelilaisia yhteyksiä.

Huthit eivät heti ottaneet vastuuta mahdollisesta hyökkäyksestä. Kapinalliset saattavat kuitenkin julistaa iskunsa vasta tuntien tai jopa päivien kuluttua.

Laiva sijaitsee 120 meripeninkulmaa Jemenin Adenin satamakaupungista kaakkoon.

Lähteet: AP, Reuters