Jukka Laaksonen kertoo Ilta-Sanomille munuaiskerästulehduksestaan.
Jukka Laaksonen kärsii munuaiskerästulehduksesta. Jussi Eskola
Koomikko ja imitaattori Jukka Laaksonen, 67, kertoo Ilta-Sanomille kärsivänsä munuaiskerästulehduksesta. Tauti on vaivannut Laaksosta noin 40 vuotta.
Samaisesta taudista kärsi myös 30-vuotiaana kuollut SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen.
Oireistaan Laaksonen kertoo seuraavaa.
– Ihoa kiristi, tuntui oudolta. Soitin naapurissa asuvalle sisätautien erikoislääkärille Hannu Jonssonille. Hannu käski painaa nilkan seudulta sormella ja kysyi, jääkö iho kuopalle. Huomasin, että siihen jäi monttu. Hannu sanoi, että tuu käymään, Laaksonen muistelee.
Naapuri passitti Laaksosen vastaanotolle heti seuraavana päivänä. Laaksonen päätyi munuaispolille, jossa diagnoosi annettiin.
Laaksosen vointia tarkkailtiin aluksi viikon välein, sitten kahden viikon ja myöhemmin kuukausittain ja puolen vuoden välein. Nyt Laaksonen käy Jonssonin vastaanotolla kerran vuodessa.
Laaksonen kertoo lehdelle syöneensä myös kortisoonia aluksi, mutta jättäneensä sen pois. Hänelle ei tullut psyykkisiä oireita.
– Vaikka alkuun mulle toki maalailtiin kauhukuvia, jotka vähän hirvitti, Laaksonen myöntää.
Samaa tautia sairasti myös SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen. Peltonen teki itsemurhan eduskunnassa 19. elokuuta.
Peltosen puoliso Sofia Nevalainen kertoi syyskuun alussa Instagramissa, että Peltonen päätyi itsemurhaan hänelle määrätyn lääkityksen johdosta.
– Eemelillä ei ollut taustaa mielenterveysongelmista, vaan kortikosteroidihoito aiheutti hänelle harvinaisen voimakkaita psyykkisiä sivuvaikutuksia, Nevalainen kirjoitti.
Peltonen käytti minimal change -munuaistaudin vuoksi kortisonivalmistetta nimeltä Prednisolon. Mielenterveyshäiriöt kuuluvat lääkkeen mahdollisiin sivuvaikutuksiin.