Miehen vaatimukset on hylätty nyt sekä käräjä- että hovioikeudessa.
Kahden miehen avioliitossa ei ollut onnea ainakaan toisen puolison mielestä, sillä on hakenut avioliiton kumoamista jo kahdesti. Kuvituskuva. Jenni Gästgivar
Turun hovioikeus ei ottanut käsiteltäväkseen tamperelaismiehen outoja vaatimuksia avioliittonsa kumoamisesta. Mies uhkasi, ettei mene leikkaukseen, vaikka hänen sairautensa sitä vaatisi, jos avioliittoa ei kumota.
Toisaalta hän vaati myös avioeroa siten, että hänen siviilisäätynsä olisi eron jälkeen naimaton. Se ei ole mahdollista.
Tamperelainen mies oli mennyt toisen miehen kanssa naimisiin joitakin vuosia sitten. Vain kahta vuotta ja kahta kuukautta myöhemmin hän jätti Pirkanmaan käräjäoikeuteen hakemuksen avioliiton kumoamiseksi.
Hän väitti hakemuksessaan, että puoliso oli pakottanut hänet avioliittoon. Hänen mukaansa avioliitto mahdollistaisi puolison määräämisen hänen edunvalvojakseen yleisen edunvalvojan sijaan.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen viime vuonna. Päätös sai lainvoiman, kun Turun hovioikeus ei myöntänyt hakijalle jatkokäsittelylupaa, eikä korkein oikeus myöntänyt miehelle valituslupaa.
Terveys pelissä
Mies uusi hakemuksensa tämän vuoden toukokuussa. Tällä kertaa hän ilmoitti, että hänen sairautensa vaatima leikkaushoito ei toteudu ennen kuin avioliitto on kumottu.
Mies ilmoitti asian myös Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkärille ja liitti hänelle lähettämänsä sähköpostin Pirkanmaan käräjäoikeudelle toimittamansa hakemuksen liitteeksi.
Käräjäoikeus katsoi, että leikkaus ei ollut avioliiton solmimiseen liittyvä asia, joten se ei myöskään voinut olla perusteena avioliiton kumoamiselle.
– Avioliiton kumoamista koskeva vaatimus on siten selvästi perusteeton, joten se on hylättävä, käräjäoikeus totesi.
Ero naimattomaksi
Käräjäoikeus hylkäsi myös miehen toissijaisen vaatimuksen taannehtivasti määrättävästä avioerosta, jossa hänen siviilisäädykseen määriteltäisiin naimaton.
Avioeroa ei voi myöntää taannehtivasti. Siinä ei myöskään voida määrätä siten, että eronneen ihmisen siviilisääty olisi naimaton. Avioeron jälkeen siviilisääty on eronnut.
Mies esitti oikeudessa todistelua terveydentilastaan ja sen vaatimasta hoidosta. Käräjäoikeuden mukaan todistelulla ei ollut merkitystä avioliiton kumoamista koskevan asian ratkaisussa.
Mies valitti jälleen Turun hovioikeuteen, joka ei taaskaan myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.