Anne Turunen otti vammautumisen jälkeen tatuoinnin, joka muistuttaa tapahtuneesta ja uudesta elämästä. Tatuoinnissa on myös kohtalokas päivä.

Tammikuisen päivän vuonna 2022 piti olla Anne Turusen perheessä hauska. Hän suuntasi tuolloin luistelemaan yhdessä silloin 12-vuotiaan tyttärensä ja 9-vuotiaan poikansa kanssa. Turunen muistaa, kuinka oli laittanut luistimet jalkaansa ja lähtenyt luistelemaan lapsiaan kohti.

Sen jälkeen on pimeää.

– Lapset kertoivat minun kaatuneen luistimilta suoraan selälleni. Olin lyönyt pääni jäähän ja menettänyt tajuntani. Tyttäreni oli kaatumiseni jälkeen soittanut hätäkeskukseen, mistä lähetettiin ambulanssi.

Tajuihinsa palannut Turunen oli jutellut paikalle saapuneelle ambulanssihenkilökunnalle.

– En kuitenkaan muista tuosta mitään. Ensimmäiset muistikuvani ovat vasta sairaalasta, minne minut vietiin yhdessä lasten kanssa.

Sairaalakäynnistä tuli lyhyt. Turunen kotiutettiin lasten kanssa pari tuntia myöhemmin takaraivossa näkyvästä verisestä ruhjeesta huolimatta.

– Minut tutkittiin vain pintapuolisesti, ja sain särkylääkettä. Olin samalla tietenkin huolissani lapsista, jotka säikähtivät tapahtunutta. Ajan kuluessa käsittelimmekin yhdessä tapahtunutta monta kertaa.

Kotona arki sujunut, Turusen vointi oli heikko.

– Pääni ja niskani olivat todella kipeät. Hakeuduin terveyskeskukseen uudelleen seuraavana päivänä. Lääkäri epäili aivotärähdystä määräten särkylääkettä.

Tilanne jatkui ennallaan. Turunen hakeutui jälleen seuraavana päivänä terveyskeskukseen.

– Pääni ja niskani olivat todella kipeät. Tulin myös huonovointiseksi ja aloin oksennella. Ensiavusta minut lähetettiin ambulanssilla Mikkelin keskussairaalaan lisätutkimuksiin. En tuolloin oikeastaan ajatellut mitään, sillä kipu oli todella kova. Halusin vain selviytyä.

Turunee kertoo hirtehisen huumorin kera, ettei enää haista koirankakkaa. Se on siis helpompi kerätä. Tomi Olli

Aivovamma varmistuu

Keskussairaalassa Turuselle tehtiin monia tutkimuksia. Kaikkiaan sairaala-aika venyi kahden viikon mittaiseksi.

– Päällimmäisenä ajatuksena oli toive kivun loppumisesta sekä lasten näkemisestä. En kuitenkaan ollut kovin huolissani tilanteestani, olin vakuuttunut siitä, että toivun ennalleen. Minulle varmasti kerrottiin sairaala-aikana aivovammasta, mutta minulla ei ole siitä muistikuvaa.

Turunen muistaa tiedostaneensa aivovamman ensimmäistä kertaa matkatessaan taksilla sairaalasta kotiin. Hän luki silloin hoitokertomustaan.

– Siellä luki, että minulla on aivovamma. Kerroin sen samalla taksikuskille, joka suhtautui asiaan hyvin empaattisesti. En silti käsittänyt lainkaan mitä aivovamma tarkoittaa, olin varma siitä, että toivun ennalleni.

Hänelle oli kotiutumisen yhteydessä määrätty puolen vuoden sairausloma yhdistelmätyöntekijän virasta.

– Työskentelin keittiö- ja siivoustyössä. Olin vakuuttunut, että palaan töihin sairausloman jälkeen täydessä kunnossa.

Kotiutumisen jälkeen Turunen siirrettiin työpaikkalääkärin seurantaan. Kotona arki lähti käyntiin uudessa arjessa. Turunen huomasi pian muutoksia itsessään.

– Huomasin väsyväni huomattavasti aiempaa enemmän ja nopeammin. Soitin asiasta lääkärilleni, joka sanoi kyseessä olevan aivovammaan kuuluva fatiikkiväsymys.

– Jonkin ajan kuluttua tajusin myös hajuaistini kadonneen, en haistanut tuttuja kodin tuoksuja. En silti ollut oireista huolissani, uskoin edelleen kaiken palaavan ennalleen.

Hän pyrki väsymyksestä huolimatta tekemään kävelylenkkejä koiran kanssa. Kotoa poistuminen nosti kuitenkin lapsissa huolen.

– Jos viivyin hiemankin pidempään, he soittivat perääni. Tämä johtui tapahtuman tuomasta säikähdyksestä. Lasten ajatusten rauhoittuminen veikin useita kuukausia.

Vaikka talvi lähestyy, sanoo Turunen luistelujen olevan luisteltu. Tomi Olli

Epäonnistunut paluu töihin

Puolen vuoden sairausloman jälkeen Turunen palasi töihin, kun oli käynyt ensin keskustelut työpaikkalääkärin ja esihenkilön kanssa. Lopputuloksena päädyttiin viiden tunnin työaikaan päivässä.

– Jaksoin lyhennetyn työpäivän. Sen jälkeen olin kuitenkin aivan poikki, en kyennyt juurikaan muuta kuin nukkumaan. Tämä oli hyvin rankkaa myös lapsille, sillä en jaksanut viedä heitä harrastuksiinkaan. Olin silti edelleenkin varma, että paranen entiselleni.

Turusen työt päättyivät parin kuukauden jälkeen. Hänet määrättiin kolmen kuukauden sairauslomalle. Sen jälkeen hän yritti paluuta kevennetyllä työkuvalla.

– Minulle räätälöitiin työkuva keittiölle, työskentelin neljä tuntia päivässä. Työ oli kuitenkin minulle hyvin stressaavaa aikatauluineen ja kiireineen, olin työpäivän jälkeen jälleen aina hyvin väsynyt ja itku oli tuttu vieras. Yritin silti hoitaa kotia jotenkin ja antaa aikaa lapsille.

Hän otti yhteyttä kaupungin sosiaalitoimeen.

– Avustaja kävi luonani pari kertaa kuussa, ja sain jutella hänen kanssaan tunnoistani, millä oli suuri merkitys. Hän myös auttoi jonkin verran käytännön töissä.

Vaikka arki oli tuskaista, sinnitteli Turunen työssä vuoden. Sen jälkeen hän teki radikaalin päätöksen.

– Sanoin itseni irti, en enää jaksanut. Myös itku oli tullut vuoden aikana useita kertoja silkasta väsymyksestä.

– Irtisanoutuminen ja työttömäksi jääminen oli oikea ratkaisu. Elämäni palautui työpaineiden ja stressin loppumisen ansiosta hyväksi. Sain levätä vointini mukaan ja elää rauhallista elämää.

Ajan vieriessä eteenpäin Turunen uskoi kuitenkin tulevansa vielä työkykyiseksi. Hän ei edelleenkään uskonut aivovamman olevan pysyvä.

– Pääsin lopulta avustajantyöhön. Se loppui kolmen päivän kuluttua, hommasta ei tullut väsymyksen vuoksi mitään. Kyyneleet valuivat jälleen silmistä.

Anne Turunen otti vammautumisen jälkeen tatuoinnin joka muistuttaa tapahtuneesta ja uudesta elämästä. Tatuoinnissa on myös kohtalokas päivä. Tomi Olli

Uuteen arkeen

Turuselle tehtiin töiden päättymisen jälkeen tutkimuksia ja testejä. Hän pääsi hieman myöhemmin osa-aikaeläkkeelle. Turunen osallistui silti oma-aloitteisesti työkokeiluun.

– Pääsin mukaan työpajatoimintaan. Se loppui kuitenkin muutamien päivien jälkeen, en yksinkertaisesti jaksanut.

Hän alkoi samoihin aikoihin myöntää itselleen tilanteensa.

– Ymmärsin, että minulla on vamma, joka ei parane. Koska olin jo tottunut tilanteeseeni, ei asian myöntäminen ja ymmärtäminen ollut mitenkään järkyttävää.

Turuselle myönnettiin täysi työkyvyttömyyseläke tänä vuonna, neljäkymmentävuotiaana.

– Tuntuihan se ensin oudolta, että olen eläkeläinen nelikymppisenä. Se oli kuitenkin lopulta iso helpotus, sillä en olisi kyennyt työelämään fatiikkiväsymyksen vuoksi.

Hänellä riittää myös huumoria vamman jättäminen oireiden suhteen.

– Koiran kakan siivoaminen pois on nyt huomattavasti miellyttävämpää kuin aiemmin, koska en haista sitä, Turunen nauraa.

Uutena oireena on kuitenkin tullut mukaan vasemman käden lihasten nykiminen.

– Se alkoi viime vuoden lopulla. Nykiminen ilmenee erityisesti käden ollessa levossa. Tämä hankaloittaa ajoittain unen saantia.

Koska uusi oire ilmeni lähes kolme vuotta vammautumisen jälkeen, on mahdollisuus myös muiden oireiden ilmenemiseen.

– En kuitenkaan mieti sitä, sillä kyseessä on asia, jolle en voi mitään. Menen päivä kerrallaan eteenpäin nauttien elämästä. Pidän myös yllä huumoria, sillä synkistely ei johda mihinkään.

Merkittävää lisäsisältöä Turusen elämään tuo karaoke ja sen tuomat ihmissuhteet.

– Karaoke on antanut paljon sosiaalisella puolella. Olen myös osallistunut kilpailuihin, ne tuovat oman lisäjännityksen harrasteeseen.

Luistelu kuitenkin jäi kohtalokkaan kaatumisen jälkeen.

– Luisteluni on luisteltu. Myin luistimeni pois toivoen, ettei uudelle omistajalle käy kuten minulle.