Trumpin esittämässä Gazan rauhansuunnitelmassa kysymysmerkiksi jää muun muassa se, mikä on palestiinalaisten rooli, kommentoi Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä.
Avaa kuvien katselu
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esittänyt rauhansuunnitelman Gazan kaistalle. Trump kertoi myöhään maanantai-iltana, että Israel on hyväksynyt suunnitelman, mutta Hamas ei.
Trump ja Israelin presidentti Benjamin Netanjahu neuvottelivat maanantaina Valkoisessa talossa.
– Tässä on vahva kolonialistinen vire, kommentoi Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä rauhansuunnitelmaa Ylen aamussa.
– Trump on itse tulossa sinne hallitsemaan, ja myös Britanniasta Tony Blair, jonka maine ei ole kovin hyvä Lähi-idässä. Eli ulkopuoliset toimijat ovat tulossa hallitsemaan.
Isoksi kysymykseksi jää palestiinalaisten osuus rauhansuunnitelmassa, pohtivat sekä Hyyppä että Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.
– Jos siirtymä tulee, kapula pitää jossain vaiheessa antaa jollekin paikalliselle taholle, Ruohomäki toteaa.
Ainakaan mediatietojen mukaan palestiinalaisia ei ole konsultoitu. Netanjahu on puhunut siitä, että palestiinalaishallinto ei voisi olla mukana Gazan hallitsemisessa.
– Suunnitelman ovat laatineet kansanmurhaa Gazassa toteuttanut Israel ja maata tukenut Yhdysvallat, Hyyppä sanoo.
– Tässä on ehkä kuitenkin kyseessä enemmän pakotettu rauha.
Tyypillisesti vastaavissa konfliktitilanteissa hätiin on tullut YK, Ruohomäki huomauttaa.
Ruohomäki: Tarvitaan turvallisuusjoukko
Gazaan tarvitaan Ruohomäen mukaan myös turvallisuusjoukko, joka toimeenpanee ja valvoo fyysistä turvallisuutta. Hän kääntää katseensa arabimaihin ja etenkin Persianlahden maihin, jotta ne osallistuisivat rauhanturvaoperaatioon.
– Sellainen tarvitaan, jotta päästään rakentamaan siviilipuolta.
Useat arabimaat, kuten Egypti, Jordania, Saudi-Arabia, Qatar, Arabiemiirikunnat, Turkki, Indonesia ja Pakistan toivottivat Trumpin Gaza-rauhansuunnitelman tervetulleeksi.
Lisäksi etenkin Persianlahden maat ovat todenneet, että Hamasilla ei voi olla roolia Gazan hallinnossa.
Tukensa rauhansuunnitelmalle ovat antaneet myös Ranskan ja Britannian johtajat.
Gazaan on haettu rauhaa jo aiemmin kahdella tulitauolla, jotka ovat kuitenkin kaatuneet.
Tiina Hyypän mukaan Trumpin suunnitelma on nyt ainakin yhdellä tapaa hyvin erilainen kuin aiemmat.
– Se sallii Hamasin jäsenten, jotka luopuvat aseista, jäädä Gazaan ja niiden, jotka eivät luovu aseista, lähteä muualle. Eli nyt Israelin tavoite riisua Hamas aseista ja tuhota se ei ole toteutumassa. Se voi olla Israelissa sisäpoliittisesti kiperä kohta.
Hyyppä huomauttaa, että suunnitelma on kuitenkin hyvin epämääräinen. Siitä puuttuvat tarkat tavoitteet, toimintamuodot ja päivämäärät.
– Kyse ei ole niin suurista asioista kuin Trump antaa olettaa. Positiivista on se, jos väkivalta Gazassa loppuu tämän sopimuksen myötä.
Tapaaminen näyttää voitolta Netanjahulle
Ylen toimittaja Vilma Romsi on seurannut rauhansuunnitelmaehdotuksen vastaanottoa Israelissa.
– Näyttää siltä, että tämä tapaaminen oli Netanjahulle niin sisäpoliittinen kuin diplomaattinen voitto, Romsi kommentoi tunnelmia.
Vielä viime viikolla YK:n yleiskokouksessa Netanjahu ja Israel näyttivät entistä eristäytyneemmiltä, kun kuulijoita marssi ulos salista ennen hänen puhettaan.
Nyt Netanjahu onkin sopimuksen suhteen samalla viivalla Yhdysvaltojen, Arabimaiden ja esimerkiksi Ranskan ja Britannian kanssa.
– Israelissa sopimusluonnos on saanut kiitosta erityisesti panttivankien omaisilta, jotka ovat tähän asti olleet Netanjahun suurimpia kriitikoita. Lisäksi kiitosta on tullut oppositiosta, ja myös palestiinalaishallinto on suhtautunut ehdotukseen myönteisesti, Romsi kertoo.
Netanjahun äärioikestolaiset hallituskumppanit eivät vielä aamulla olleet kommentoineet ehdotusta.
– Sopimusluonnos on melko epätarkka. Sen ansiosta Netanjahu on kyennyt sekä hyväksymään tämän että viestimään kotiin päin, että palestiinalaisvaltiota ei hyväksytä ja että Gazan turvallisuus on jatkossakin Israelin käsissä.
Uutinen päivittyy.