Luke luonnehtii uutta kanta-arviota poikkeukselliseksi.
Suomen susikanta on vahvassa kasvussa, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Luken viime kevättä kuvaavan kanta-arvion mukaan Suomessa on silloin ollut merkittävästi edellisvuotta suurempi susikanta. Luke luonnehtii uutta kanta-arviota poikkeukselliseksi.
Maantieteellisesti susikanta painottuu entistä voimakkaammin länteen, erityisesti Lounais-Suomeen, Luke kertoo.
Susia oli maaliskuussa 2025 Suomessa 430 yksilöä, Luke kertoo. Maaliskuussa 2024 Luke arvioi susia olevan 295 yksilöä. Kasvua on siis 46 prosenttia.
Susireviirejä oli todennäköisimmin 76.
– Susien kokonaisyksilömäärään lasketaan lauma- ja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt sekä puolet rajareviirien yksilöistä, Luke kertoo.
Kokonaan Suomessa sijaitsevilla reviireillä poronhoitoaluetta lukuun ottamatta arvioitiin olevan 394 sutta.
Poronhoitoalueella arvioitiin syksyllä 2024 olleen kuusi reviiriä, joista yhdellä on perhelauma. Reviirit hävisivät Luken mukaan kevääseen mennessä, kun 26 sutta poistettiin vahinkoperusteisin poikkeusluvin.
Luken ennusteen mukaan susikanta marraskuussa 2025 olisi 557 yksilöä, ja maaliskuussa 2026 436 yksilöä.
– Susikannan koko vaihtelee merkittävästi vuoden mittaan, Luke toteaa.
Ennuste koskee kokonaan Suomessa, poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa, Luke kertoo. Ennusteissa ei ole otettu huomioon mahdollista kannanhoidollista metsästystä.
Luken mukaan aineistona susikanta-arviossa käytetään Tassu-järjestelmään kirjattuja havaintoja, DNA-seurantaa, tietoja tunnetusta kuolleisuudesta sekä tutkimustietoa.