Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Mikkelissä keskussairaalan työntekijät ovat olleet vaikuttamassa rakenteilla olevan uudisrakennuksen suunnitteluun.

Video: Rakennusliike U. Lipsanen. Musiikki: Epidemicsound. Kuva: Video: Rakennusliike U. Lipsanen. Musiikki: Epidemicsound.

24.5.2017 8:37•Päivitetty 26.5.2017 5:13

Mikkelin keskussairaalan tontilla rakentamisesta kertoo vielä kuoppa, mutta henkilökunnalla on jo vahva näkemys siitä millaiselta työtilat uudisrakennuksessa tulevat näyttämään.

– Nyt ollaan täällä perhetalon tulevassa synnytyssalissa. Tämä on tilavuudeltaan noin 30 neliömetriä, eli isompi kuin mitä nykyään. Tämä näyttää tosi tilavalta ja hyvältä, toteaa Esper-hankkeen tilakoordinaattori Emma Pukkila katsellessaan virtuaalilaseilla tulevaa synnytyssalia.

Mikkelin keskussairaalan uuden perhetalon sekä muun muassa päivystyksen, ensihoidon ja leikkaustoiminnan jatkossa sisältävän kuuman sairaalan on määrä valmistua keväällä 2019. Uuden osan suunnittelussa on hyödynnetty virtuaalitodellisuutta.

– Se toimii niin, että me saadaan arkkitehdilta 3D-malli tästä sairaalasta ja me siirretään se pelimoottorin kautta tähän virtuaalitodellisuuteen. Sitten kun se on siellä, niin ihmiset voi liikkua ihan vapaasti virtuaalilasit päässä ja voi tarkistaa onko tilat sellaisia kuin niiden pitää olla, kertoo Rakennusliike U. Lipsasen kehitysinsinööri Jörg Hansmann.

Jotain ovien ja kalusteiden paikkoja on muuteltu, mutta pääasiassa linjat ovat olleet hyvät

Kati Korhonen

Sairalaan työntekijät ovat virtuaalitodellisuuden avulla päässeet vaikuttamaan arkkitehdin suunnitelmiin.

– Ehkä jotain ovien ja kalusteiden paikkoja on muuteltu, mutta pääasiassa linjat ovat olleet hyvät. Tilat näyttää varsin avarilta ja toimivilta verrattuna nykyisiin ahtaisiin tiloihin, kertoo leikkaushoitaja Kati Korhonen.

– Kun näitä on vuosia katseltu paperilta näitä piirustuksia, niin on aivan selvää, että vuorupuhelu arkkitehdin ja muiden suunnittelijoiden kanssa helpottuu huomattavasti kun voidaan jakaa se yhteinen todellisuus tämän virtuaaliympäristön kautta, kertoo Esper-hankkee hankejohtaja Pirjo Syväoja.

Sanoisin, että se on nyt jo mahdollista, koska laitteistot ei maksa enää niin paljoa

Jörg Hanssman

Samalla kun työntekijät ovat voineet vaikuttaa tilojen suunnitteluun, on tulevat tilat tulleet samalla myös tutuiksi virtuaalilasien kautta.

– Nyt näyttäisi jo siltä, että ruvetaan jo suunnittelemaan mielessä mihin laitan kaikki tavarat ja välineet. Kun katsotaan noita tiloja tuolta 3D malleista, niin ne aika hyvin jo hahmottuvat mielessä, kertoo Kati Korhonen.

Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen on yleistynyt rakennushankkeiden yhteydessä viime vuosina. Vielä toistaiseksi virtuaalitodellisuutta hyödynnetään lähinnä suurissa rakennuskohteissa, mutta teknologia on myös jo pientalorakentajien ulottuvilla.

– Sanoisin, että se on nyt jo mahdollista, koska laitteistot ei maksa enää niin paljoa. Suurin osa on se käsityö mitä meidän pitää tehdä toimistossa, toteaa Rakennusliike U. Lipsasen kehitysinsinööri Jörg Hansmann.