IIDA SOFIA HIRVONEN: VOITTAJANTUNTI
Mitä kaikkea voi saada aikaan, jos on hereillä viideltä aamulla? Kilpailukeskeinen informaatioaika tulvii kehotuksia herätä aikaisin ja kehittää itseään sekasorron keskellä.
Voittajantunti vie yölliselle seikkailulle kaupunkiin, sattumanvaraisiin kohtaamisiin ja kuvaruuduilta avautuviin näkyihin. Tarinan hahmot flaneeraavat ja viihdyttävät toisiaan sutkautuksilla. He ajattelevat politiikkaa, huumeita, musiikkivideoita ja ihmissuhteiden vaikeutta. Melkein kaikesta voi puhua, mutta miten tulevaisuuteen pitäisi suhtautua?
Iida Sofia Hirvosen toinen romaani yhdistää aineksia muun muassa yhdenpäivänromaanista, musiikkijournalismista ja internetin tekstivirrasta. Kirja kysyy, miten elää modernissa todellisuudessa menettämättä järkeään.
Iida Sofia Hirvonen on sukupolvensa omaperäisimpiä kirjoittajia. Toimittajana hän vaikuttaa useilla foorumeilla. Hirvosen esikoisromaani Radalla ilmestyi vuonna 2022. Se palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla.
***
ANNINA HOLMBERG: Häpeämättömät 1 – ANNABEL LEE
Häpeämättömät on romaanisarja neljästä naisesta ja heidän ystävyydestään viidenkymmen vuoden ajalta 1970–2020-lukujen Suomessa.
Ensimmäisessä osassa Annabel Lee, Lolita, Lara ja Angelika kasvavat naisiksi yhteiskunnassa, jossa on tiukat rajat, mutta kehno valvonta.
Avausosan päähenkilö Annabel Lee on kuuluisan kulttuurisuvun tytär. Hän joutuu tasapainoilemaan perheen ja rakkauden välissä sekä punnitsemaan uskollisuuttaan eri tahoille. Ystävät, joista kertoja ja porukan koossapitäjä Angelika on pitkäaikaisin, tukevat häntä vankkumatta.
Annina Holmberg on helsinkiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka tuotanto ulottuu lasten- ja nuortenkirjoista televisiosarjoihin, kertoviin tietokirjoihin ja autofiktioon.
***
JYRKI LEHTOLA: TÄÄLLÄ POHJAN TÄHDEN
Täällä pohjan tähden on taattua lehtolaa: Iloinen romaani surullisista asioista, maaseudusta, Helsingistä ja siitä, kuinka kaikki päättyy joko Henry Purcellin oopperaan ja kahteen laukaukseen tai humalaiseen romahtamassa kesken Aikuinen nainen -tulkintansa.
Jyrki Lehtola on julkaissut toistakymmentä kirjaa, pitänyt kolumnipalstaa muun muassa Ilta-Sanomissa, kirjoittanut esseitä ja käsikirjoittanut viihdeohjelmia televisioon.