Mobiilivarmenteen käyttö vahvana tunnistautumistapana on yleistynyt suomalaisten keskuudessa kahden viimeisen vuoden aikana vauhdikkaasti. Elisalla mobiilivarmenteen käyttäjämäärä on noussut noin 70 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana.
Kasvu on seurausta Elisan mukaan yhtiön tekemästä muutoksesta tuoda mobiilivarmenne ja muita turvaominaisuuksia osaksi puhelinliittymiä. Mobiilivarmenteen käyttäjistä 84 prosenttia suosittelee sitä turvalliseen ja helppoon sähköiseen tunnistautumiseen.
Huijausyritysten määrän kasvaessa yhä useampi suomalainen tunnistautuu mobiilivarmenteella.
Mobiilivarmenteen asema on vahvistunut myös valtakunnallisesti. Esimerkiksi Suomi.fi-palveluihin kirjautumisissa mobiilivarmenteen käyttöosuus on noussut viime vuoden yhdeksästä prosentista tämän vuoden 14 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että mobiilivarmenteella on tehty jo yli miljoona tunnistautumista enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
Kasvua on tukenut viranomaisten ja finanssialan tekemät suositukset käyttää mobiilivarmennetta pankkitunnusten sijaan.
– Tästä huolimatta pankkitunnukset ovat edelleen selvästi yleisin tapa tunnistautua julkishallinnon palveluihin, niitä käytetään jopa puoli miljoonaa kertaa päivässä. Ei ole ihme, että tämä kiinnostaa huijareita. Pankkitunnusten käyttöä muuhun kuin pankkiasiointiin kannattaa kyllä harkita tarkasti tietoturvauhkien jatkuvasti kasvaessa, kertoo Elisan mobiilivarmennepalvelusta vastaava Mikael Aslan.
Mobiilivarmenne on kätevä arjessa
Elisan asiakaskyselyn mukaan 89 prosenttia mobiilivarmenteen käyttäjistä on sitä mieltä, että sitä on helppo käyttää ja 74 prosenttia näkee sen helpompana käyttää kuin pankkitunnukset.
Vastaajista 84 prosenttia suosittelisi sitä myös turvalliseen ja helppoon tunnistautumiseen.
Jos mobiilivarmenne ei vielä ole käytössä, tyypillinen syy on tottumus aiempaan tapaan tunnistautua.
Näin käytät mobiilivarmennetta turvallisesti
– Mobiilivarmenteen saa helposti käyttöön osoitteessa varmenne.elisa.fi, tarvitset puhelimen ja verkkopankkitunnukset ensirekisteröintiä varten.
– Tunnistaudu mobiilivarmenteella: Käytä pankkitunnuksia vain pankkiin kirjautumiseen, muualle kirjaudu mobiilivarmenteella.
– Älä koskaan jaa mobiilivarmenteen pin-koodia kenellekään.
– Muista, että viranomaiset tai pankit eivät koskaan kysy tunnistetietoja puhelimitse, tekstiviestillä tai sähköpostilla.
– Hyväksy vain ne tunnistautumispyynnöt, jotka olet itse tehnyt.
– Lisäturvaa saat ottamalla käyttöön häirinnänestokoodin, jolla varmistat, että puhelimeesi ei tule huijareiden tekemiä tunnistautumispyyntöjä.
Poimintoja videosisällöistämme